Kolme kaverusta

Ostin muutamia vuosia sitten Maria Nilsson Thoren kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjan nimeltä Alla tre inne på förskolan Ärtan. Vaikkei ruotsinkieli sujunutkaan kovin hyvin, halusin ostaa kirjan, koska se sijoittui päiväkotiin. Tykkäsin kirjan ilmeestä ja kuvitusten todenmukaisuudesta. Harmittelin silloin, ettei kirjaa saanut suomeksi.

Kolmikko
Maria NIilsson Thore
Suomentanut: Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä

Vuosi sitten Helsingin kirjamessuilla huomasin ilokseni, että samainen kirjasarja on käännetty suomenki sarjanimellä Kolmikko. Mahtavaa! Ostin heti ensimmäisen suomenkielisen versioni sarjasta, Kolmikko tahtoo leikkiä kaksin. Teema sopi hyvin työpaikalleni, lasten ainaisiin leikkikaverikahnauksiin. Nyt sarjasta on ilmestynyt suomeksi jo kuusi kirjaa. Ja keväällä on tulossa taas kolme lisää, jippii!

Kolmikko -sarja on suunnattu taapero -ja leikki-ikäisille lapsille. Kirjat sijoittuvat päiväkotimaailmaan. Sarjan päähenkilöitä ovat kolme kaverusta Iida, Valle ja Essi. He ovat noin 2-3-vuotiaita päiväkotilaisia. Kolmikko harjoittelee päiväkotiarjessaan erilaisia kaveritaitoja, kuten jakamista, yhdessä leikkimistä ja toisen huomiointia. Välillä tulee pieniä ristiriitoja, mutta onneksi niistäkin selvitään yhteistuumin.

Kirjojen ehdoton vahvuus on se, että ne sisältävät lapsilukijalle tuttuja hetkiä ja tilanteita. Kävi lapsi sitten päiväkodissa, kerhossa tai leikkipuistossa leikkimässä muiden lasten kanssa. Toki tilanteet ovat monelle tuttuja myös sisarusten kanssa leikkiessä.

Kirjoissa keskitytään katsomaan tilanteita lasten näkökulmasta. Aikuinen on jätetty kirjoista taka-alalle, varmasti tarkoituksella. Mutta, koska kolmikko on vielä melko pientä porukkaa, käy aikuinen välillä piipahtamassa tarinassa. Aikuisen läsnäolo on siinäkin hetkessä laitettu minimiin. Aikuisesta saattaa näkyä vain käsi tai jalka.

Toki näin päiväkodin aikuisena sitä kiinnittää heti kirjoissa huomiota siihen, missä se aikuinen tarinassa on, miksei se ole selvittämässä tätä tilannetta lasten kanssa. Ja kun aikuinen tulee, on hänen reagointinsa melko mitään sanomatonta.. Mutta totuushan on se, että lasten on pakko harjoitella erilaisia tilanteita paljon myös keskenään. Ei aikuinen, oli se sitten vanhempi, kerho-ohjaaja tai päiväkodin kasvattaja, aina ehdi joka paikkaan tilanteita selvittämään. Ja siksi tässä kirjasarjassa onkin hyvää esimerkkiä lapsilukijoille siitä, että asioita voi ratkaista myös keskenään.

Kuten jo aiemmin kerroinkin, ihastuin kirjan kuvituksen todenmukaisuuteen. Kuvitus on myös selkeää ja siinä kuvataan nimeomaan sitä, mitä tarinassa tapahtuu. Kaikki ylimääräinen on jätetty pois. Voisi ajatella, että siinä on riskinsä kuvituksen tylsyyden näkökulmasta, mutta sitä huolta mielestäni kuvissa ei ole. Iida, Valle ja Essi ovat ilmeikkäitä lapsia.

Tekstiä kirjoissa on vähän. Teksti ja kuva tukevat toisiaan hyvin. Lukijaa on helpotettu suurennetuilla fonteilla kohdissa, joissa on hyvä eläytyä tai painottaa tilannetta. Mielestäni tekstiä on juuri sopiva määrä, koska aikuinen voi herättää lapsen kanssa keskustelua aiheesta ja näin "lihavoittaa" lukukokemusta tarvittaessa. Ja välillä on hyväkin, että kirja on nopeasti luettu. Joillekin lapsille paikallaan pysyminen, kun saattaa tuottaa haastetta tai lukemiselle ei ole paljon aikaa.

Sain Kustannus-Mäkelältä sarjan uusimman suomennoksen "Kolmikko kaivaa  kuopan" arvioitavaksi. Kyseisessä kirjassa kolmikko saa hoitajalta hiekkalaatikolla hiekkaleikkivälineitä, mutta lapioita on vain yksi. Lapset joutuvat vuorottelemaan, eikä se on aivan helppoa. Omaa vuoroa odottaessa alkaa helposti kiukuttaa. Kun kaikki ovat saaneet kerran lapioida, ollaan pulman edessä, kuka seuraavaksi? Yhtäkkiä Essi tippuu kuoppaan. Riita raukeaa. Kaverukset auttavat Essin ylös kuopasta ja asettuvat yhteiseen rintamaan tyhmää lapiota vastaan. Lapio haudataan hiekkaan, jolloin siitä ei enää tarvitse kinastella.

Tykkäsin tästäkin kirjasta. Kirja kuvaa tyypillistä hiekkalaatikkotilannetta hyvin. Mielestäni kirjan ehdottomasti paras aukeama on noin puolivälissä, kun kolmikko kinastelee lapiosta. Lapsille tyypilliseen tapaan, kaikki yrittävät repiä lapiota itselleen. Kuvan kautta saa lapsen kanssa erittäin hyvää keskustelua aikaiseksi siitä, kannattaako repiminen ja mitä kaikkea siinä voi tapahtua.

Ilokseni huomasin kevään katalogista, että alunperin ruotsinkielellä ostamani kirja ilmestyy keväällä nyt myös suomeksi!

Näkymättömät haavat

Näkymätön
Elina Hirvonen - Ville Tietäväinen
Lasten Keskus
2016

Esittelyvuorossa on Punni-palkinnolla palkittu lasten kuvakirja Näkymätön. Sen on kirjoittanut Elina Hirvonen ja kuvittanut Ville Tietäväinen. Kirja kertoo yksinäisyydestä ja ulkopuolelle jäämisen aiheuttamista näkymättömistä haavoista.

Tarinassa seikkailee Kukka niminen tyttö, joka ei halua olla Kukka, vaan Kapteeni. Hän haluaa johtaa Avaruustyyppien joukkoa. Kukka on myös päiväkotilainen, mutta päiväkotiin liittyy ikävä asia. Kukaan ei halua leikkiä hänen kanssaan. Kukka jää ulkopuolelle, mutta hän ei halua kertoa asiasta vanhemmilleen. Vaikka hän näkee painajaisia ja vatsaankin sattuu. Onneksi Kukka on Kapteeni ja avaruusjoukot ovat hänen tukenaan. Avaruusjoukkojen avulla Kukan vanhemmat ja päiväkodin aikuiset saavat Kukan salaisuuden selville ja lopulta heidän avullaan hän pääsee osaksi leikkejä.

Löysin kirjan kirjastosta etsiessäni tunneaiheisia kirjoja lasten tunnetuokioon. Ymmärsin kuitenkin kirjan hienouden vasta lukiessani sitä ääneen lapsille. He kuuntelivat tarinaa keskittyneesti. Lapsia jäi kovasti mietityttämään näkymättömät haavat. Saimme aikaan hyvää keskustelua siitä, kuinka omat teot sekä sanat voivat aiheuttaa toiselle pahan mielen ja näkymättömän haavan.

Kirjan kuvitus tuo mieleen sarjakuvat. Kuvat ovat kuvitettu monesta eri näkökulmasta, läheltä ja kaukaa. Löytyy myös puhekuplia ja kuvien rajaukset ovat tuttuja sarjakuvista. Ne muistuttavat elokuvien kohtauksia. Kirjan kuvittaja on palkittu sarjakuvataiteilija.

Näkymättömän tarina on kuvitettu avaruuteen, vaikka se sijoittuukin lapsille tuttuihin ympäristöihin, kotiin ja päiväkotiin. Avaruusteema kuvastaa Kukan mielikuvitusmaailmaa ja sitä, miten hän näkee tilanteen. Avaruusteema vie vaikean aiheen myös riittävän etäälle lukijasta, jolloin lukijan on ehkä helpompi käsitellä aihetta?

Kirjassa on upeasti ja monipuolisesti kuvattu tunteita, joita ulkopuolelle jääminen saa aikaan. Esimerkiksi fyysisiä oireita, kuten unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja vatsakipua. Riipaisevasti on myös kuvattu, kuinka Kukka pohtii, onko hänessä jotain vikaa:

"Hän miettii, millainen ilme hänellä oli, missä asennossa hänen varpaansa olivat, mitä hänen olisi pitänyt sanoa."

Tämä kirja muistuttaa myös meitä aikuisia siitä, kuinka tärkeää on tuntea lapsi hyvin ja olla herkillä hänen tunnetiloilleen. Lapsen kanssa on tärkeää aidosti jutella hänen kuulumisistaan ja aistia tilanteita. Aikuisella ei saisi koskaan olla niin kiire, ettei hän huomaa lapsen pahaa oloa. Oli aikuinen sitten lapsen vanhempi, isovanhempi tai päiväkodin aikuinen. Monet lapset ovat myös tsemppareita, kuten Kukka. Jostain syystä jotkut lapset ajattelevat paljon vanhempiensa tunteita, kuten Kukka:

"Kapteeni haluaisi kertoa kaiken, mutta hän ei voi. Hän pelkää, että isälle ja äidille tulee paha mieli jos hän sanoo, että hänestä ei tykätä. Mitä jos isä ja äitikin huomaavat, että hänessä on jotain vikaa?"

Suosittelen lukemaan kirjaa sekä kahden kesken (lapsi ja aikuinen) että isommassa porukassa, jos mahdollista. Kotioloissa isompi porukka voi olla esimerksiksi sisarukset tai lapsen ystävät. Erilaisissa porukoissa saa erilaisia keskusteluita aikaan.


Vaikka aihe onkin vakava, on tarinan suunta onneksi kohti onnellisuutta ja kirjassa on positiivinen loppu.

Todellisia monikäyttökirjoja

Olen puolivuotiaan Taimin äiti. Tyttäreni on katsellut muutaman kuukauden ikäisestä alken kirjojen kuvia ja kuunnellut sylissä tai leikkimatolla, kun luen hänelle tai kerron kirjan kuvista. Hän kuuntelee mielellään. Ymmärrys tulee ajallaan. Lukuhetket kuuluvat päivittäisiin rutiineihimme.

Lukutaidon portaiden ensi askelmat vauvasta taaperoikään

Lukemista ei voi koskaan aloittaa liian aikaisin, joten kirjoja voi tutkia jo vauvaiästä alkaen. Vauvoille ja taaperoille löytyy nykyään paljon erilaisia kirjoja. Aluksi vauva voi katsella yhtä aukeamaa kerrallaan ja samalla harjoitella sekä mahallaan olemista että niskan kannattelua. Vanhempi voi vierellä nimetä kuvan asioita.

Vähitellen vauvalle voi lukea jo tekstiäkin tai jutella kuvista. Vuorovaikutteinen kirjan katseleminen tukee lapsen kielen kehitystä. Samalla lapsen vuorovaikutustaidot kehittyvät. Pian vauva haluaa tutustua kirjaan itse, usein haukkaamalla sitä tai yrittämällä kääntää kirjan sivuja. Taaperon kanssa voi jo sitten vuorotella, kuka lukee. Taapero voi välillä itse kertoa kirjan kuvista ja "lukea" kirjaa ääneen vanhemmalle. Leikkilukeminen on yksi tärkeistä lukemaan oppimisen vaiheista.

Taimin suosikkikirjoja

Esittelen kolme pienten lasten kirjaa, joita olemme Taimin kanssa lukeneet. Kävimme ostamassa ne yhdessä kirjakaupasta. Taimi ei osaa vielä tietenkään itse valita, mutta sekin aika tulee. Kirjakaupoissa ja kirjastoissa kannattaa käydä pienestä pitäen.

Kurkkaa! Etsi pentu
Oppi&ilo
2019

Ensimmäinen kirjaostos oli Oppi & ilon Kurkkaa! Etsi pentu -kirja. Se on melko iso ja kuvat ovat selkeitä. Tätä kirjaa Taimi ihmetteli jo muutaman kuukauden ikäisenä. Hän viihtyi vatsallaan leikkimatolla ja katseli kuvia. Pentukirjasta taisi tulla yksi Taimin suosikkikirjoista. Hän nimittäin jaksaa selata sitä edelleen, uudelleen ja uudelleen.

Etsi pentu -kirjassa ei ole tarinaa. Siinä on luokiteltu aukeama kerrallaan eläimet asuinpaikan mukaan, esimerkiksi kotona, maatilalla, merellä. Toki eläimet ovat nimetty: hamsteri, koira, sika, kettu jne. Kirjassa on myös rulla, jota pyörittämällä etsitään yhden eläimen pentu per aukeama.

Kuuntele. Mikä sanoo räyh?
Oppi&ilo
2018 

Pentukirjassa osa eläimistä on nimetty oudosti. Kotona-aukeamalla kanin kohdalla lukee pupu. Sehän on kaniinin ja jäniksen hellittelynimi kertoo Wikipedia. Toisena ääripäänä merellä-aukeamalla kala on nimetty tarkasti vuokkokalaksi. Miksi pitää oppia vuokkalan nimi, mutta ei kotoista kania? Kirja on käännetty ranskan kielestä. Suomentajalla pitäisi olla vastuunsa lapsen kielen oppimisessa.

Seuraavaksi ostimme äänikirjat Kuuntele. Mikä sanoo räyh? ja Kuuntele. Mikä sanoo miua?. Niissä tapahtuu enemmän, kuin Kurkkaa! Etsi pentu -kirjassa. Miau -kirjassa esitellään eläimiä niille luontaisissa ympäristöissä ja räyh -kirjassa eläimet sijoittuvat eläintarhaan. Kirjojen pääteemoina on kertoa, miten eläimet ääntelevät. Ääni tulee nappia painamalla. Napit puolestaan löytyvät liikuteltavien luukkujen alta. Jokaisella aukeamalla voi kuunnella yhden eläimen äänen. Muut äänet ovat kirjoitettu puhekupliin.

Kuuntele. Mikä sanoo miau?
Oppi&ilo
2019

Kirjat eivät ole kovin pitkiä, eli kummassakin on neljä aukeamaa. Sivuilla on kuitenkin sen verran tapahtumaa, että vähäinen aukeamien määrä ei haittaa. Tervetullut oivallus on se, että kirjoissa ei ole vain ääniä, jotka eläimet päästävät suustaan, vaan myös muita niille tyypillisiä ääniä. "Koppoti kop laukkaa seepra", lukee kirjassa ja jatkuu huomiolla "rap-rap-rap rapisevat hamsterin kynnet." Vähäinen teksti on värikästä, sillä kirjoissa kopisee, piipittää, pulputtaa, kehrää jne.

Kirjat päättyvät kertausosaan, jossa isomman lapsen kanssa voidaan muistella, miten kukin eläin äänteli.

Kaikkien näiden kolmen kirjan sivut ovat paksua pahvia ja kestävät niin kuolat kuin puraisutkin. Nämä kolme kirjakauppalöytöä ovat todellisia monikäyttökirjoja!

Ihastuttava kaksikko, Pei ja Ryhveli

Pei ja Ryhveli pelastajina
Lauri Hirvonen
Kustannus-Mäkelä Oy
2019

Pei ja Ryhveli ovat avaruusveljekset, jotka rakastavat leikkimistä. Niiden mukana kulkee myös mummin ja ukin avaruuskoira Turre. Kolmikko seikkailee uudessa kuvakirjasarjassa, josta on ilmestynyt kaksi kirjaa: Pein ja Ryhvelin rakettiriita sekä Pei ja Ryhveli pelastajina.

Minulle kyseinen sarja on uusi tuttavuus. Sen on kirjoittanut ja kuvittanut oululainen kirjailija-kuvittaja Lauri Hirvonen. Uusimman kirjan Pei ja Ryhveli pelastajina sain yhteistyön merkeissä Kustannus-Mäkelältä ja sarjan ensimmäisen kirjan kävin lainaamassa kirjastosta. 

Olen erittäin ilahtunut tästä uudesta sarjasta. Olen lukenut kirjat jo moneen kertaan, koska niitä on todella viihdyttävää lukea. Niiden kieli on monipuolista ja lapsenomaisesti kirjoitettua. Erilaiset fontit ja tekstien vaihtelevat paikat rohkaisevat lukijaa eläytymään lukutilanteeseen. Mielestäni parasta kirjoissa on niiden tunnelma sekä hieno eläytyminen lasten maailmaan ja leikkeihin. Huomaan, että kirjailijalle lasten maailma on tuttu. Googlaamalla huomasinkin, että hän on kolmen lapsen isä. 

Kirjoissa kertojana toimii isoveli Pei. Minä-kertoja on harvinaisempi näky lasten kuvakirjoissa. Kivaa vaihtelua. Kirjat ovat humortistia ja hyväntuulisia, vaikka niissä käsitelläänkin erilaisia tunteita ja ajatuksia. Juonet eivät ole ennalta arvattavissa, joten jännitys pysyy hyvin yllä tarinan loppuun saakka.  Kuvitus miellyttää niin lapsia kuin aikuisiakin. Omaan silmään näyttäisi siltä, että kuvituksessa on yhdistetty sekä tietokoneella että käsin tehtyä. 

Oma suosikkini näistä kahdesta kirjasta on Pei ja Ryhveli pelastajina. Siinä Pei ja Ryhveli unelmoivat olevansa isoina palopelastajia. Ne löytävät sekalaisen tavaran laatikosta neljä rengasta ja  rakentavat oman palomenopelin. Rakentaminen sujuu hyvässä yhteistyössä ja alus saa monipuolisesti erilaisia varusteita. Pian kaksikko saakin ensimmäisen hälytystehtävän, koska Turre pitää pelastaa. Kesken operaation palopelastuskaksikko huomaa aluksessaan "pienen" vian. Lopulta Pein, Ryhvelin ja Turren pelastaakin ihka oikea palopelastusalus. 

Minua viehättää erityisesti kirjan teema - unelmat ja niihin uskominen. Pein ja Ryhvelin haaveet ovat suloisia ja lapsen on helppo samaistua niihin. Tarinan kautta lukija oppii, kuinka omia unelmiaan voi toteuttaa, kunhan käyttää hieman mielikuvitusta. Erityisesti pidin Turren haaveesta olla avaruussusi. Pei "mollasi" useaan otteeseen Turren unelmaa, mutta koira piti pintansa, eikä välittänyt muiden kommenteista. Tärkeä opetus niin meille aikuisille kuin lapsillekin. Pidä kiinni omasta unelmastasi, vaikka joku olisi kanssasi siitä eri mieltä. Onneksi kirjan lopussa Peikin toteaa, että Turresta tulee mahtava avaruussusi. 

Pein ja Ryhvelin rakettiriita
Lauri Hirvonen
Kustannus-Mäkelä Oy
2018

Sarjan ensimmäisessa kirjassa, Pein ja Ryhvelin rakettiriita, veljeksille tulee riita, koska Ryhveli painaa Pein kielloista huolimatta raketin kiellettyä nappulaa. Lopulta Pei tönäisee veljeään. Anteeksi pyytäminen on Peille vaikeaa ja Ryhveli ehtii kadota avaruuteen. Pei lähtee etsimään veljeään. Matkan lopuksi veli onneksi löytyy, Turren avustuksella. Sopu saadaan aikaan. 

Koska kummassakin kirjassa on tärkeää asiaa tunteista, sopivat nämäkin kirjat hyvin aiemmin esittelemieni tunnekirjojen joukkoon.

Suosittelen tätä kirjasarjaa erittäin lämpimästi! 

Konkreettisia tunnevinkkejä kotiin ja päiväkotiin/kouluun

Syyskuussa vinkkailin muutamia tunnekirjoja. Ajatuksenani oli vinkata useampia syyskuun aikana, mutta aika juoksi hurjaa vauhtia. Jatkan siis muutamien tunnekirjojen ja tunnevinkkien vinkkailua vielä lokakuun puolella.

Tässä tekstissä en suoranaisesti vinkkaa kirjaa, vaan kerron muutamista tunnevinkeistä, joita olen käyttänyt lasten kanssa työskennellessäni. Kaikkia näitä vinkkejä voi toteuttaa myös lapsen kanssa kotona.

Kuva: Mira Mallius

Tunteita käsitellessä on tärkeää löytää rauhallinen hetki, jota kukaan tai mikään ei pääse häiritsemään. Esimerkiksi tila, jossa tunteista puhutaan on hyvä olla sellainen, jossa ei ole läpikulkua. Tällä tarkoitan esimerkiksi päiväkodissa tilaa, jossa toinen lapsiryhmä tai aikuiset kulkevat kyseisen tilan läpi päästäkseen paikasta A paikkaan B. Kotona tunnehetken ajaksi kannattaa sulkea häiriötekijät, kuten tv, puhelin tai radio. Väsyneen tai nälkäisen lapsen tai lapsiryhmän kanssa ei kannata alkaa syvällisiin tunnehetkiin. Lapsen tulee olla virkeä ja ravittu. Tästä syystä yleensä aamupäivä on paras hetki tunnetuokioihin.

Kuten olen aiemmissa teksteissäni kertonutkin, tunteiden käsittely on monelle lapselle hyvin abstrakti aihe, joten pelkkä keskustelu ei toimi kaikkien lasten kanssa. Toki lapsen ikä ja kehitystaso tulee aina ottaa huomioon. Oman kokemukseni mukaan parhaiten tunnetuokioilla toimii monipuolinen lähestymistapa eli juttelun lisäksi toiminnallinen osio on aina lapsille mieleinen.

Tässä joitakin toiminnallisia vinkkejä, jotka olen kokenut hyväksi tunteiden käsittelyssä:

Pikkupeilit: oman pikkupeilin kautta lapsi voi kokeilla, miltä tunne näyttää hänen kasvoillaan. Jokaisella lapsella olisi hyvä olla oma peili, jolloin hän saa rauhassa kokeilla ilmeitä ja tutustua omaan kuvaansa. Osan lapsista on vaikea katsoa itseään peilistä, joten tästäkin syystä harjoite on erittäin hyvä. Peilistä itsensä katsominen vahvistaa lapsen minäkuvaa ja itsevarmuutta.

Musiikki: tunteeseen sopiva musiikki luo tunnelmaa ja ohjaa niin lasten kuin aikuistenkin tunnetilaa. Iloista tunnetta käsitellessä olen käyttänyt hyväntuulista lasten musiikkia (esim. Pikku Papu, Kikattava kakkiainen), surullisessa tunteessa olen käyttänyt yleensä klassista musiikkia (esim. Sibelius).

Piirtäminen: piirtäen omia kokemuksiaan lapselle konkretisoituu omassa elämässä esiintyviä tunteita, esimerkiksi lapsi voi piirtää paperille itseään ilahduttavan asian tai suututtavan asian. Omassa päiväkotiryhmässäni yksi lapsi piirsi esimerkiksi jäätelön iloisen tunteen piirrokseensa. Pienempien lasten kanssa voi piirtää tunteen värillä, esimerkiksi surua sinisellä, vihaisuutta punaisella jne.

Maalaus: maalauksen kautta lapsi keskittyy käsiteltävään tunteeseen ilman sanoja. Tunnemaalausta olen käyttänyt erityisesti surua käsitellessä. Olen laittanut musiikin taustalle, himmentänyt valoja ja lapset ovat saaneet maalata surullisia asioita. Osa lapsista on maalannut kuvitteellisia tilanteita ja osa taas omia surullisia muistikuviaan. Maalauksen loputtua olemme yhdessä käyneet maalaukset läpi ja olen kirjoittanut maalaukseen, mitä siinä on. Joskus maalauksessa saattaa olla vain tunnetta, ei mitään esittävää.

Liikunta: tunne on kehollista ja siksi usein liikkeen kautta lasten on helppo päästä mukaan tunnetilaan. Tässäkin toimii oivallisesti musiikki eli esimerkiksi erilaisia musiikkeja ja lapsen tulee liikkua musiikin osoittamalla tavalla. Esimerkiksi iloisessa hypitään ja surullisessa laahustetaan, vihaisessa marssitaan jne.. Monesti tässä leikissä lapsilla tulee kasvon ilmeet luonnostaan mukaan. Aikuisen mukana olo tässä leikissä on oleellinen eli aikuinen eläytyy tunnetiloihin myös.

Tilannekuva tunnetuokiostamme

Repiminen: lapset saavat repiä sanoma- ja aikakauslehtiä ja kokeilla näin esimerkiksi vihaisuuden tunnetta. Tästä lapset tykkäsivät kovasti. Kerrankin sai "tuhota" jotain luvan kanssa! Osa lapsista pääsi todella hyvin vihaiseen tunteeseen. Keskustelimme toki yhdessä lasten kanssa, ettei suuttuessaan voi mennä kotona repimään ihan mitä vaan.

Tunneluokittelua: lapset saavat kasan kuvia ihmiskasvoista ja heidän tulee luokitella kuvat tunteen mukaan, esimerkiksi iloinen, surullinen, vihainen, väsynyt ja pelokas. Siinä lapset oppivat ymmärtämään, että ihmiset viestivät tunnetta erilaisin ilmein.

Tunnemittari: pahville liimattu 3-4 palloa, joissa jokaisessa on yksi tunne. Alla kulkee lanka, jota pitkin liikkuu helmi. Lapsi voi esimerkiksi aamulla näyttää helmeä liikuttaen taulusta, millä tuulella hän on ja miksi.

Tunnelautapeli: kahden keskinen pelaaminen ja rauhallinen jutustelu pelin lomassa lapsen kanssa on joksus se paras tapa saada lapsi avautumaan tunteistaan. Suora linkki hyvään peliin: https://viitotturakkaus.fi/tuote/tunne-lautapeli/

Nukketeatteri/draama: pienet esitykset joko käsinukeilla/pehmoleluilla tai näytellen on oiva tapa perehtyä tunteeseen. Lapset rakastavat kertomuksia. Esityksen kannattaa liittyä lasten kokemusmaailmaan. Esimerkiksi ulkopuolisuuden tunnetta on hyvä käsitellä draaman keinoin. Isommat lapset voivat myös itse esittää. Toimintamalleja on monia, mutta olen pitänyt vuorovaikutteisista esityksistä, joissa kesken esityksen lapsille esitetään kysymyksiä tai he voivat ohjata esimerkiksi käsinukkeja. Se, että lapsi pääsee itse neuvomaan toista, on usein oiva tapa sisäistää tunnetta.

Pehmolelu: tunnepehmo, joka on mukana kaikissa tunnetuokioissa on kokemukseni mukaan todella toimiva. Aikuinen voi kehitellä pehmolle omat luonteen piirteet ja lasten kanssa voidaan yhdessä keksiä sille nimi. Tunnepehmon kautta voi lähteä käsittelemään tunteita tunne kerrallaan ja sen kautta voi kertoa hyviä esimerkkejä. Esimerkiksi, jos pehmo on ujo, voidaan sen kautta käsitellä ujouden tunnetta ja jännitystä. Meillä oli esimerkiksi koirapehmo Hali, jolle sai aina kertoa tunteistaan ja sen sai syliin esimerkiksi, kun harmitti. Hali kävi myös lasten kotona yökyläilemässä ja vihkoon perheet kirjoittivat Halin kokemuksia vierailusta. Lapset myös rakensivat Halille kodin ja leikkivät sillä päiväkotipäivien aikana.

Oma suosikkini näistä on Pilvipii, kolmas vasemmalta

Pehmoihin liittyen olen ollut mukana kuusi vuotta sitten tunnepilottiprojektissa nimeltä Kimochis. Pilottiprojekti oli hyvä kokemus ja sain kokea lasten kanssa todella hienoja tunnetuokioita. Siinä koko ajatus perustuu seitsemään pehmoon, joilla kaikilla on omat luonteenpiirteensä ja ne opettelevat vuorovaikutustaitoja ja tunnetaitoja yhdessä. Jokaisella pehmolla on tunnetasku, johon voi laittaa pikkuisia tunnetyynyjä sen mukaan, mikä tunne on päällä joko lapsella tai pehmolla. Pakettiin kuuluu myös tarina- ja opasvihkot, joiden avulla edetään tunne kerrallaan. Valitettavasti kyseisiä pehmoja ei taida enää saada Suomesta, mutta ulkomailta saattaa saada tilattua.

Tunnetyynyt

Vaikuttavin muistoni tästä projektista on tuokio, jossa käsittelimme rohkeutta. Siinä perhospehmo Toukkanen harjoitteli lentämistä, mutta sitä jännitti kamalasti. Lapset seurasivat herkeämättä, kuinka perhonen keräsi rohkeutensa lentääkseen polveltani toiselle. Ja lopulta se lensi!

Tässä vielä linkkejä muutamiin materiaaleihin, joita olen käyttänyt työssäni. Nämä sopivat niin kotiin kuin päiväkotiin/kouluun.

https://mieli.fi/fi/julisteet-ja-kortit/tunnekortit-varhaiskasvatukseen

https://viitotturakkaus.fi/tuote-osasto/tunteiden-tunnistaminen-lapset/tunnetaidot/

https://papunet.net/materiaalia/kuvapankki/luokka/tunteet-ja-tunnetilat

Tussh, Salamasankari tulossa!

Piki ja Iso

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Piki, tuo pieni ja pippurinen Salamasankari. Kirja löytyi jo valmiiksi hyllystäni.

Kirja käsittelee niitä ikävämpiä tunteita - surua, vihaisuutta, ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä. Kirjan pääteemoina ovat kiusaaminen, itsetunnon vahvistaminen, ystävyys ja näihin kaikkiin liittyvä tunteiden kirjo.

Tarinassa Piki, kirjan päähahmo, haluaa mukaan metsän majaleikkeihin. Se lähteekin kohti majaa innoissaan, Salamasankariksi pukeutuneena, mutta joutuu kohtaamaan ikävän vastaanoton. Piki jää ulkopuolelle. Siitä seuraa tunteiden sekamelska hämmästyksestä, kiukkuun ja suruun. Ison (Pikin aikuinen) avulla Piki kokeilee uudelleen ja pääsee mukaan majaleikkiin. Leikissä se kuitenkin joutuu kohtaamaan jälleen ikävää kohtelua ja saa leikistä mitättömän, ulkopuolisen roolin. Lopulta Pikin kiukku kiehuu yli. Se kerää rohkeutensa ja antaa kiukkunsa tulla ulos. Hän huutaa "Pitäkää typerä majanne! En tulisi, vaikka pyytäisitte!". Piki purkaa kiukkuaan metsässä, kunnes rauhoittuu ja keksii oman leikin. Samaa aikaa majassa kuhisee ja Pikin tunteenpurkaus saa aikaan muidenkin leikkiöiden hajaantumisen. Kirjan lopussa Piki saa ystävän mukaan leikkeihinsä.

Kirja: Piki
Katri Kirkkopelto
Lasten Keskus
2016
Opas: Mun ja sun juttu
Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto ja Laura Repo
Lasten Keskus
2016

Tämä kirja on luotu nimenomaan tunnekasvatukseen. Siihen on olemassa myös erilaista oheismateriaalia, esimerkiksi opas "Mun ja sun juttu". Opas ja kirja muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Oppaan kautta lasten kanssa voidaan käsitellä monipuolisesti kiusaamista ja sen ehkäisemistä. Kirjalle on olemassa myös omat nettisivut, joiden kautta voi tututstua myös koulutusmateriaaleihin. Nettisivuilla on lisäksi ohjeita niin kotiin kuin varhaiskasvatukseen ja perusopetukseenkin. Materiaalin tekijöinä onkin ollut Katri Kirkkopellon lisäksi alan ammattilaiset Tiina Haapsalo ja Laura Repo.

Kirjan kuvitus on upea. Miellyttää niin lapsen kuin aikuisenkin silmää. Kuvissa on hienosti saatu tuotua tunteet esille. Tämän kirjan ehdoton vahvuus on mielestäni se, että tässä on päähahmo Piki, mutta sen lisäksi majassa leikkivillä hahmoilla on paljon erilaisia rooleja, mm. pomottaja, sivustaseuraaja, kyseenalaistaja, myötäilijä jne..

Salamasankari saapumassa innoissaan majalle

Olen käyttänyt kirjaa lasten kanssa päiväkodissa sekä tavallisella satuhetkellä että myös tunnetuokiossa. Suosittelen lukemaan ensin kirjan kertaalleen läpi yhdessä lasten kanssa ja sitten edetä kirjaa pikkuhiljaa aukeama kerrallaan yhdessä keskustellen. Jokaiselle aukeamalle voi pysähtyä keskustelemaan joko omien kysymysten kautta tai oppaan kysymyksillä. Meillä ainakin lapsia puhututti kirjan aukeamat kovasti.

Kirja sopii mielestäni monen ikäisille, mutta laajimman hyödyn lapsi saa kirjasta viidennestä ikävuodesta alkaen. Huomasin työssäni, että neljä vuotiaan on vielä hieman vaikea osata asettua kirjan hahmojen asemiin ja huomata majassa leikkivien hahmojen rooleja. Mielestäni kuitenkin kirjaa voi käyttää myös alle viisi vuotiaiden kanssa ja silloin voi keskittyä enemmän Pikin tunteisiin ja edetä enemmän lasten kysymysten pohjalta.

Katri Kirkkopelto on kirjoittanut ja kuvittanut muitakin tunnepainotteisia kuvakirjoja, esimerkiksi Molli -kirjasarja.

Esteiden voittamista ja yhdessä tekemistä

Edellisessä blogitekstissäni avasin Ympyräiset -kirjasarjan taustoja. Tässä tekstissä esittelen sarjan kaksi uusinta kuvakirjaa Pelokas Pingviini ylittää itsensä ja Siro Saparon iso moka.

Anne-Maria Kuusela - Matias Teittinen
Kustannus-Mäkelä Oy
2019

Pelokas Pingviini ylittää itsensä -kirjassa pääteemoina ovat: pelottavien asioiden kohtaaminen, ujouden tunne ja omien esteiden voittaminen.

Tarinassa Pelokas Pingviini on rakentanut hienon koneen, jota se haluaisi esitellä ystävilleen. Kenelläkään ei tunnu olevan aikaa. Pelokas Pingviini löytää mainoksen keksintökilpailusta ja päättää osallistua siihen. Ensin Pelokkaan Pingviinin täytyy päästä perille Poutapilven toiselle laidalle.

Matkan varrella se kohtaa pimeän luolan ja joutuu kamppailemaan pelkonsa kanssa. Rohkeudella ja ystävänsä avulla Pelokas Pingviini pääsee kuitenkin jatkamaan matkaa. Seuraavaan haasteesen pingviini törmää, kun se huomaa jännittävänsä esiintymistä ja suurta yleisöä. Ystävän avulla Pelokas Pingviini selviytyy siitäkin haasteesta.

Anne-Maria Kuusela - Matias Teittinen
Kustannus-Mäkelä Oy
2019

Siro Saparon iso moka -kirjassa pääteemoina ovat harmituksesta toipuminen, ongelmanratkaisutaidot ja yhdessä tekeminen.

Tarinassa ympyräiset lähtevät avaruusmatkalle. Jokaisella matkustajalla on vahvuutensa perusteella määritelty tehtävä aluksessa. Siro Saparon tehtävä on pitää alus siistinä. Siivotessaan komentosiltaa, tapahtuu sille kuitenkin iso vahinko ja alus joutuu väärälle reitille. Alukseen syntyy paniikki ja tilannetta aletaan selvittää. Siro Saparo on surullinen ja pahoillaan tapahtuneesta. Ystävien avustuksella tilanne rauhoittuu ja Siro Saparo oppii, kuinka tapahtuneesta vahingosta voidaan löytää jotain hyvääkin.

Kummassakin kirjassa tarinat ovat sopivan pituisia  ja miellyttäviä lukea ääneen. Ne etenevät koko ajan hyvässä tahdissa ja pitävät pientä jännitystä yllä. Lukija haluaa tietää, miten tilanteet ratkeavat.

Tarinoiden lomassa on sivujen alareunassa "tarroja", joissa on lukijalle esitetty aiheeseen sopivia kysymyksiä. Osa kysymyksistä liittyy tarinassa olevaan tunteeseen, esim. "Milloin sinua on pelottanut?". Ja osa kysymyksistä liittyy luetun ymmärtämiseen, esim. "Miten Siro Saparo pääsi harmituksen yli?". Mielestäni nämä "tarrat" ovat hyviä, koska ne auttavat aikuista johdattelemaan keskustelua.

Tarinoiden kautta saa aikaan hyvää keskustelua lasten kanssa tunteista ja niiden tuomista olotiloista. Lasta on hyvä auttaa etsimään vastaavia tilanteita hänen omasta elämästään. Se auttaa lasta ymmärtämään kirjan tunnetiloja paremmin.

Lapselle/lapsiryhmälle kirja kannatta lukea ensin alusta loppuun, ilman keskeytyksiä ja seuraavalla kerralla vuorovaikutteisesti keskustellen. Seuraava kerta voi olla heti perään tai esim. seuraavana päivänä. Suosittelen näitä tunnekirjoja luettavaksi sellaisessa hetkessä, jossa keskustelu on mahdollista, eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Tunteista puhuminen vaatii rauhallisen ja turvallisen tunnelman.

Yhteistyö: Kustannus-Mäkelä.