Älä avaa tätä kirjaa!

Älä avaa tätä kirjaa
Andy Lee - Heath McKenzie
Suomentanut: Elina Vuori
Tactic Publishing
2017

Esittelen yhden vaikuttavimmista lastenkirjoista, johon olen aikuisena törmännyt. Kirjan, jonka ansiosta olen saanut kokea yhdessä 4-5-vuotiaiden lasten kanssa yhden mieleenpainuvimmista lukuhetkistä työssäni varhaiskasvatuksen opettajana.

Kirjassa seikkailee mörönnäköinen otus, joka yrittää estää lukijaa kääntämästä sivuja. Jo heti kannessa on kyltti, jossa otus pyytää lukijaa tarttumaan johonkin muuhun kirjaan. Uteliaisuuttaan lukija tietenkin tarttuu kirjaan ja alkaa käännellä sivuja. Otus alkaa uhkailla, kiristää ja lahjoa. Se yrittää ystävällisesti ja epäystävällisesti. Se vetoaa tunteisiin. Lopulta otukselle käy köpelösti, koska lukija ei tietenkään tottele.

Kirjan vähäinen tekstimäärä, puhekieli, erilaiset fontit, vahvat värit ja isot kuvat kulkevat tiiviisti käsi kädessä. Ne kokoavat mieleenpainuvan lukukokemuksen. 

Erityisesti minuun teki kirjassa vaikutuksen se, kuinka loistavasti siinä on tuotu eri tunnetilat esille kuvituksen kautta. Hienoin tunnelataus on mielestäni kolmella peräkkäisellä aukeamalla, joissa ei lue sanaakaan. Miten kuvilla voikaan olla niin voimakas vaikutus?

Ostin kirjan Akateemisesta kirjakaupasta ystäväni vinkkauksesta. Heti kirjan nähtyäni tiesin, että kirja vetoaisi lapsiryhmääni. Kun sopiva hetki koitti, istuimme satuhetkelle ja kerroin kirjan nimen. Kysyin, mitä tehdään? Silmät innosta ja jännityksestä kiiluen he halusivat tietenkin avata kirjan.  Kirjan ovela käänteispsykologia saa sinnikkäimmänkin kirjojen karttelijan osallistumaan lukuhetkeen.

Oli huikeaa seurata, kuinka sitoutuneesti lapset seurasivat kieltoja kieltojen perään. Yksikään ei valunut penkiltä levottomasti alas tai härnännyt kaveria, mikä oli melko tyypillistä satuhetkien aikana. Yhdessä keskustellessa lasten äänitasot nousivat ja laskivat jännityksen mukana. Toisessa hetkessä lapset huusivat ”käännetään, käännetään” kun taas toisessa hetkessä he olivat hiiren hiljaa sivua käännettäessä. Osa lapsista eli jännitystä koko kehollaan eläytyen. Lapset eivät meinanneet malttaa istua penkillä vaan lähes seisoivat.  

Eläydyin itsekin entistä enemmän lukemiseen ja otuksen tunnetiloihin, kun huomasin, miten innostuneita lapset olivat. Lukemisen lomassa kävin lasten kanssa samalla keskustelua siitä, pitäisikö meidän avata seuraavaa sivua, vaikka otus sen kieltää. Annoin lasten päättää. Pääosin lapset tietenkin halusivat avata seuraavan sivun, mutta epäilijöitäkin mahtui joukkoon.

Kirjan jännittävin hetki

Lukutilanteessa lapset jännittivät, mutta ehkä myös hieman pelkäsivät. Erityisesti mieleeni on jäänyt aukeama, jossa otus uhkailee lukijaa. Otus on kuullut, että jos sivua kääntää, muuttuvat lukijan hiukset valkoisiksi. Huomasin, että herkempien lasten jännitys muuttui jo peloksi ja tarjosin mahdollisuuden poistua lukutilasta. Yksi lapsi poistuikin huoneesta ja jäi oven ulkopuolelle odottamaan. Yksi lapsista meni penkin alle piiloon. Käänsimme sivua varovaisesti ja samalla huomasin, että pelokas lapsi kurkki oviaukolta. Lapsi kamppaili uteliaisuuden ja pelon tunteiden kanssa. Uteliaisuus voitti.

Kirja on myös hauska. Lapsia naurattivat otuksen uhkailut ja tarjoukset. Lisäksi kirjassa on paljon hauskoja kommentteja, joita lapset nappasivat, kuten esimerkiksi viimeisen sivun "kiitti vaan" -kommentin kuulin lasten suusta pitkin päivää.

Kirjaa kuunnellessa lapsi harjoittelee vallankäyttöä ja päätäntävaltaa. Hän joutuu kamppailemaan oikean ja väärän välillä. Otus kieltää kääntämästä, mutta kääntäisinkö kuitenkin? Samalla lapsi pohtii sadun ja totuuden eroa. Satuhetkellä yksi lapsi totesikin vieruskaverille jännässä paikassa, että se on vain kirja. Mutta sekin tosiasia meinasi välillä unohtua jännityksen keskellä.

Lapset halusivat lukea kirjan heti uudelleen ja niin teimmekin. Aikuisena sitä heti ajattelin, että eihän tässä ole enää mitään jännää, kun lapset tietävät kirjan ”jujun”. Ajattelin, että kirja on "kertakäyttökirja" eli samaa tunnelatausta ja jännitystä ei voi luoda kuin kerran. Näin ei kuitenkaan ollut. Kirja tuntui uppoavan lapsiin, vaikka sen salaisuus olikin jo paljastunut. Toki ensimmäisen kerran tunnelataus on vain kertaluontoinen kokemus, mutta seuraavat lukukerrat luovat oman tunnelmansa.

Kirjan potentiaalin saa mielestäni parhaiten esille, jos sitä lukee ääneen. Yksikseen kirjaa lukiessa tunnelatausta ei ehkä saa luotua niin tappiinsa. Suosittelen eläytymään lukuhetkeen, vaikka se tuntuisi alkuun hassulta. Tämän kirjan lukemiseen oli mielestäni todella helppo eläytyä ja omilla äänenpainoilla ja kysymyksillä pystyi lisäämään (tai tarvittaessa vähentämään) jännitystä. Herkemmille lapsille kirja voi olla hieman pelottava ensimmäisellä lukukerralla ja siksi onkin tärkeää, että aikuinen havainnoi jatkuvasti lapsen tunnetiloja ja tarvittaessa rohkaisee lasta.

Muista, älä avaa tätä kirjaa! Lue joku muu!