Kolme kaverusta

Ostin muutamia vuosia sitten Maria Nilsson Thoren kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjan nimeltä Alla tre inne på förskolan Ärtan. Vaikkei ruotsinkieli sujunutkaan kovin hyvin, halusin ostaa kirjan, koska se sijoittui päiväkotiin. Tykkäsin kirjan ilmeestä ja kuvitusten todenmukaisuudesta. Harmittelin silloin, ettei kirjaa saanut suomeksi.

Kolmikko
Maria NIilsson Thore
Suomentanut: Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä

Vuosi sitten Helsingin kirjamessuilla huomasin ilokseni, että samainen kirjasarja on käännetty suomenki sarjanimellä Kolmikko. Mahtavaa! Ostin heti ensimmäisen suomenkielisen versioni sarjasta, Kolmikko tahtoo leikkiä kaksin. Teema sopi hyvin työpaikalleni, lasten ainaisiin leikkikaverikahnauksiin. Nyt sarjasta on ilmestynyt suomeksi jo kuusi kirjaa. Ja keväällä on tulossa taas kolme lisää, jippii!

Kolmikko -sarja on suunnattu taapero -ja leikki-ikäisille lapsille. Kirjat sijoittuvat päiväkotimaailmaan. Sarjan päähenkilöitä ovat kolme kaverusta Iida, Valle ja Essi. He ovat noin 2-3-vuotiaita päiväkotilaisia. Kolmikko harjoittelee päiväkotiarjessaan erilaisia kaveritaitoja, kuten jakamista, yhdessä leikkimistä ja toisen huomiointia. Välillä tulee pieniä ristiriitoja, mutta onneksi niistäkin selvitään yhteistuumin.

Kirjojen ehdoton vahvuus on se, että ne sisältävät lapsilukijalle tuttuja hetkiä ja tilanteita. Kävi lapsi sitten päiväkodissa, kerhossa tai leikkipuistossa leikkimässä muiden lasten kanssa. Toki tilanteet ovat monelle tuttuja myös sisarusten kanssa leikkiessä.

Kirjoissa keskitytään katsomaan tilanteita lasten näkökulmasta. Aikuinen on jätetty kirjoista taka-alalle, varmasti tarkoituksella. Mutta, koska kolmikko on vielä melko pientä porukkaa, käy aikuinen välillä piipahtamassa tarinassa. Aikuisen läsnäolo on siinäkin hetkessä laitettu minimiin. Aikuisesta saattaa näkyä vain käsi tai jalka.

Toki näin päiväkodin aikuisena sitä kiinnittää heti kirjoissa huomiota siihen, missä se aikuinen tarinassa on, miksei se ole selvittämässä tätä tilannetta lasten kanssa. Ja kun aikuinen tulee, on hänen reagointinsa melko mitään sanomatonta.. Mutta totuushan on se, että lasten on pakko harjoitella erilaisia tilanteita paljon myös keskenään. Ei aikuinen, oli se sitten vanhempi, kerho-ohjaaja tai päiväkodin kasvattaja, aina ehdi joka paikkaan tilanteita selvittämään. Ja siksi tässä kirjasarjassa onkin hyvää esimerkkiä lapsilukijoille siitä, että asioita voi ratkaista myös keskenään.

Kuten jo aiemmin kerroinkin, ihastuin kirjan kuvituksen todenmukaisuuteen. Kuvitus on myös selkeää ja siinä kuvataan nimeomaan sitä, mitä tarinassa tapahtuu. Kaikki ylimääräinen on jätetty pois. Voisi ajatella, että siinä on riskinsä kuvituksen tylsyyden näkökulmasta, mutta sitä huolta mielestäni kuvissa ei ole. Iida, Valle ja Essi ovat ilmeikkäitä lapsia.

Tekstiä kirjoissa on vähän. Teksti ja kuva tukevat toisiaan hyvin. Lukijaa on helpotettu suurennetuilla fonteilla kohdissa, joissa on hyvä eläytyä tai painottaa tilannetta. Mielestäni tekstiä on juuri sopiva määrä, koska aikuinen voi herättää lapsen kanssa keskustelua aiheesta ja näin "lihavoittaa" lukukokemusta tarvittaessa. Ja välillä on hyväkin, että kirja on nopeasti luettu. Joillekin lapsille paikallaan pysyminen, kun saattaa tuottaa haastetta tai lukemiselle ei ole paljon aikaa.

Sain Kustannus-Mäkelältä sarjan uusimman suomennoksen "Kolmikko kaivaa  kuopan" arvioitavaksi. Kyseisessä kirjassa kolmikko saa hoitajalta hiekkalaatikolla hiekkaleikkivälineitä, mutta lapioita on vain yksi. Lapset joutuvat vuorottelemaan, eikä se on aivan helppoa. Omaa vuoroa odottaessa alkaa helposti kiukuttaa. Kun kaikki ovat saaneet kerran lapioida, ollaan pulman edessä, kuka seuraavaksi? Yhtäkkiä Essi tippuu kuoppaan. Riita raukeaa. Kaverukset auttavat Essin ylös kuopasta ja asettuvat yhteiseen rintamaan tyhmää lapiota vastaan. Lapio haudataan hiekkaan, jolloin siitä ei enää tarvitse kinastella.

Tykkäsin tästäkin kirjasta. Kirja kuvaa tyypillistä hiekkalaatikkotilannetta hyvin. Mielestäni kirjan ehdottomasti paras aukeama on noin puolivälissä, kun kolmikko kinastelee lapiosta. Lapsille tyypilliseen tapaan, kaikki yrittävät repiä lapiota itselleen. Kuvan kautta saa lapsen kanssa erittäin hyvää keskustelua aikaiseksi siitä, kannattaako repiminen ja mitä kaikkea siinä voi tapahtua.

Ilokseni huomasin kevään katalogista, että alunperin ruotsinkielellä ostamani kirja ilmestyy keväällä nyt myös suomeksi!

Näkymättömät haavat

Näkymätön
Elina Hirvonen - Ville Tietäväinen
Lasten Keskus
2016

Esittelyvuorossa on Punni-palkinnolla palkittu lasten kuvakirja Näkymätön. Sen on kirjoittanut Elina Hirvonen ja kuvittanut Ville Tietäväinen. Kirja kertoo yksinäisyydestä ja ulkopuolelle jäämisen aiheuttamista näkymättömistä haavoista.

Tarinassa seikkailee Kukka niminen tyttö, joka ei halua olla Kukka, vaan Kapteeni. Hän haluaa johtaa Avaruustyyppien joukkoa. Kukka on myös päiväkotilainen, mutta päiväkotiin liittyy ikävä asia. Kukaan ei halua leikkiä hänen kanssaan. Kukka jää ulkopuolelle, mutta hän ei halua kertoa asiasta vanhemmilleen. Vaikka hän näkee painajaisia ja vatsaankin sattuu. Onneksi Kukka on Kapteeni ja avaruusjoukot ovat hänen tukenaan. Avaruusjoukkojen avulla Kukan vanhemmat ja päiväkodin aikuiset saavat Kukan salaisuuden selville ja lopulta heidän avullaan hän pääsee osaksi leikkejä.

Löysin kirjan kirjastosta etsiessäni tunneaiheisia kirjoja lasten tunnetuokioon. Ymmärsin kuitenkin kirjan hienouden vasta lukiessani sitä ääneen lapsille. He kuuntelivat tarinaa keskittyneesti. Lapsia jäi kovasti mietityttämään näkymättömät haavat. Saimme aikaan hyvää keskustelua siitä, kuinka omat teot sekä sanat voivat aiheuttaa toiselle pahan mielen ja näkymättömän haavan.

Kirjan kuvitus tuo mieleen sarjakuvat. Kuvat ovat kuvitettu monesta eri näkökulmasta, läheltä ja kaukaa. Löytyy myös puhekuplia ja kuvien rajaukset ovat tuttuja sarjakuvista. Ne muistuttavat elokuvien kohtauksia. Kirjan kuvittaja on palkittu sarjakuvataiteilija.

Näkymättömän tarina on kuvitettu avaruuteen, vaikka se sijoittuukin lapsille tuttuihin ympäristöihin, kotiin ja päiväkotiin. Avaruusteema kuvastaa Kukan mielikuvitusmaailmaa ja sitä, miten hän näkee tilanteen. Avaruusteema vie vaikean aiheen myös riittävän etäälle lukijasta, jolloin lukijan on ehkä helpompi käsitellä aihetta?

Kirjassa on upeasti ja monipuolisesti kuvattu tunteita, joita ulkopuolelle jääminen saa aikaan. Esimerkiksi fyysisiä oireita, kuten unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja vatsakipua. Riipaisevasti on myös kuvattu, kuinka Kukka pohtii, onko hänessä jotain vikaa:

"Hän miettii, millainen ilme hänellä oli, missä asennossa hänen varpaansa olivat, mitä hänen olisi pitänyt sanoa."

Tämä kirja muistuttaa myös meitä aikuisia siitä, kuinka tärkeää on tuntea lapsi hyvin ja olla herkillä hänen tunnetiloilleen. Lapsen kanssa on tärkeää aidosti jutella hänen kuulumisistaan ja aistia tilanteita. Aikuisella ei saisi koskaan olla niin kiire, ettei hän huomaa lapsen pahaa oloa. Oli aikuinen sitten lapsen vanhempi, isovanhempi tai päiväkodin aikuinen. Monet lapset ovat myös tsemppareita, kuten Kukka. Jostain syystä jotkut lapset ajattelevat paljon vanhempiensa tunteita, kuten Kukka:

"Kapteeni haluaisi kertoa kaiken, mutta hän ei voi. Hän pelkää, että isälle ja äidille tulee paha mieli jos hän sanoo, että hänestä ei tykätä. Mitä jos isä ja äitikin huomaavat, että hänessä on jotain vikaa?"

Suosittelen lukemaan kirjaa sekä kahden kesken (lapsi ja aikuinen) että isommassa porukassa, jos mahdollista. Kotioloissa isompi porukka voi olla esimerksiksi sisarukset tai lapsen ystävät. Erilaisissa porukoissa saa erilaisia keskusteluita aikaan.


Vaikka aihe onkin vakava, on tarinan suunta onneksi kohti onnellisuutta ja kirjassa on positiivinen loppu.

Todellisia monikäyttökirjoja

Olen puolivuotiaan Taimin äiti. Tyttäreni on katsellut muutaman kuukauden ikäisestä alken kirjojen kuvia ja kuunnellut sylissä tai leikkimatolla, kun luen hänelle tai kerron kirjan kuvista. Hän kuuntelee mielellään. Ymmärrys tulee ajallaan. Lukuhetket kuuluvat päivittäisiin rutiineihimme.

Lukutaidon portaiden ensi askelmat vauvasta taaperoikään

Lukemista ei voi koskaan aloittaa liian aikaisin, joten kirjoja voi tutkia jo vauvaiästä alkaen. Vauvoille ja taaperoille löytyy nykyään paljon erilaisia kirjoja. Aluksi vauva voi katsella yhtä aukeamaa kerrallaan ja samalla harjoitella sekä mahallaan olemista että niskan kannattelua. Vanhempi voi vierellä nimetä kuvan asioita.

Vähitellen vauvalle voi lukea jo tekstiäkin tai jutella kuvista. Vuorovaikutteinen kirjan katseleminen tukee lapsen kielen kehitystä. Samalla lapsen vuorovaikutustaidot kehittyvät. Pian vauva haluaa tutustua kirjaan itse, usein haukkaamalla sitä tai yrittämällä kääntää kirjan sivuja. Taaperon kanssa voi jo sitten vuorotella, kuka lukee. Taapero voi välillä itse kertoa kirjan kuvista ja "lukea" kirjaa ääneen vanhemmalle. Leikkilukeminen on yksi tärkeistä lukemaan oppimisen vaiheista.

Taimin suosikkikirjoja

Esittelen kolme pienten lasten kirjaa, joita olemme Taimin kanssa lukeneet. Kävimme ostamassa ne yhdessä kirjakaupasta. Taimi ei osaa vielä tietenkään itse valita, mutta sekin aika tulee. Kirjakaupoissa ja kirjastoissa kannattaa käydä pienestä pitäen.

Kurkkaa! Etsi pentu
Oppi&ilo
2019

Ensimmäinen kirjaostos oli Oppi & ilon Kurkkaa! Etsi pentu -kirja. Se on melko iso ja kuvat ovat selkeitä. Tätä kirjaa Taimi ihmetteli jo muutaman kuukauden ikäisenä. Hän viihtyi vatsallaan leikkimatolla ja katseli kuvia. Pentukirjasta taisi tulla yksi Taimin suosikkikirjoista. Hän nimittäin jaksaa selata sitä edelleen, uudelleen ja uudelleen.

Etsi pentu -kirjassa ei ole tarinaa. Siinä on luokiteltu aukeama kerrallaan eläimet asuinpaikan mukaan, esimerkiksi kotona, maatilalla, merellä. Toki eläimet ovat nimetty: hamsteri, koira, sika, kettu jne. Kirjassa on myös rulla, jota pyörittämällä etsitään yhden eläimen pentu per aukeama.

Kuuntele. Mikä sanoo räyh?
Oppi&ilo
2018 

Pentukirjassa osa eläimistä on nimetty oudosti. Kotona-aukeamalla kanin kohdalla lukee pupu. Sehän on kaniinin ja jäniksen hellittelynimi kertoo Wikipedia. Toisena ääripäänä merellä-aukeamalla kala on nimetty tarkasti vuokkokalaksi. Miksi pitää oppia vuokkalan nimi, mutta ei kotoista kania? Kirja on käännetty ranskan kielestä. Suomentajalla pitäisi olla vastuunsa lapsen kielen oppimisessa.

Seuraavaksi ostimme äänikirjat Kuuntele. Mikä sanoo räyh? ja Kuuntele. Mikä sanoo miua?. Niissä tapahtuu enemmän, kuin Kurkkaa! Etsi pentu -kirjassa. Miau -kirjassa esitellään eläimiä niille luontaisissa ympäristöissä ja räyh -kirjassa eläimet sijoittuvat eläintarhaan. Kirjojen pääteemoina on kertoa, miten eläimet ääntelevät. Ääni tulee nappia painamalla. Napit puolestaan löytyvät liikuteltavien luukkujen alta. Jokaisella aukeamalla voi kuunnella yhden eläimen äänen. Muut äänet ovat kirjoitettu puhekupliin.

Kuuntele. Mikä sanoo miau?
Oppi&ilo
2019

Kirjat eivät ole kovin pitkiä, eli kummassakin on neljä aukeamaa. Sivuilla on kuitenkin sen verran tapahtumaa, että vähäinen aukeamien määrä ei haittaa. Tervetullut oivallus on se, että kirjoissa ei ole vain ääniä, jotka eläimet päästävät suustaan, vaan myös muita niille tyypillisiä ääniä. "Koppoti kop laukkaa seepra", lukee kirjassa ja jatkuu huomiolla "rap-rap-rap rapisevat hamsterin kynnet." Vähäinen teksti on värikästä, sillä kirjoissa kopisee, piipittää, pulputtaa, kehrää jne.

Kirjat päättyvät kertausosaan, jossa isomman lapsen kanssa voidaan muistella, miten kukin eläin äänteli.

Kaikkien näiden kolmen kirjan sivut ovat paksua pahvia ja kestävät niin kuolat kuin puraisutkin. Nämä kolme kirjakauppalöytöä ovat todellisia monikäyttökirjoja!

Ihastuttava kaksikko, Pei ja Ryhveli

Pei ja Ryhveli pelastajina
Lauri Hirvonen
Kustannus-Mäkelä Oy
2019

Pei ja Ryhveli ovat avaruusveljekset, jotka rakastavat leikkimistä. Niiden mukana kulkee myös mummin ja ukin avaruuskoira Turre. Kolmikko seikkailee uudessa kuvakirjasarjassa, josta on ilmestynyt kaksi kirjaa: Pein ja Ryhvelin rakettiriita sekä Pei ja Ryhveli pelastajina.

Minulle kyseinen sarja on uusi tuttavuus. Sen on kirjoittanut ja kuvittanut oululainen kirjailija-kuvittaja Lauri Hirvonen. Uusimman kirjan Pei ja Ryhveli pelastajina sain yhteistyön merkeissä Kustannus-Mäkelältä ja sarjan ensimmäisen kirjan kävin lainaamassa kirjastosta. 

Olen erittäin ilahtunut tästä uudesta sarjasta. Olen lukenut kirjat jo moneen kertaan, koska niitä on todella viihdyttävää lukea. Niiden kieli on monipuolista ja lapsenomaisesti kirjoitettua. Erilaiset fontit ja tekstien vaihtelevat paikat rohkaisevat lukijaa eläytymään lukutilanteeseen. Mielestäni parasta kirjoissa on niiden tunnelma sekä hieno eläytyminen lasten maailmaan ja leikkeihin. Huomaan, että kirjailijalle lasten maailma on tuttu. Googlaamalla huomasinkin, että hän on kolmen lapsen isä. 

Kirjoissa kertojana toimii isoveli Pei. Minä-kertoja on harvinaisempi näky lasten kuvakirjoissa. Kivaa vaihtelua. Kirjat ovat humortistia ja hyväntuulisia, vaikka niissä käsitelläänkin erilaisia tunteita ja ajatuksia. Juonet eivät ole ennalta arvattavissa, joten jännitys pysyy hyvin yllä tarinan loppuun saakka.  Kuvitus miellyttää niin lapsia kuin aikuisiakin. Omaan silmään näyttäisi siltä, että kuvituksessa on yhdistetty sekä tietokoneella että käsin tehtyä. 

Oma suosikkini näistä kahdesta kirjasta on Pei ja Ryhveli pelastajina. Siinä Pei ja Ryhveli unelmoivat olevansa isoina palopelastajia. Ne löytävät sekalaisen tavaran laatikosta neljä rengasta ja  rakentavat oman palomenopelin. Rakentaminen sujuu hyvässä yhteistyössä ja alus saa monipuolisesti erilaisia varusteita. Pian kaksikko saakin ensimmäisen hälytystehtävän, koska Turre pitää pelastaa. Kesken operaation palopelastuskaksikko huomaa aluksessaan "pienen" vian. Lopulta Pein, Ryhvelin ja Turren pelastaakin ihka oikea palopelastusalus. 

Minua viehättää erityisesti kirjan teema - unelmat ja niihin uskominen. Pein ja Ryhvelin haaveet ovat suloisia ja lapsen on helppo samaistua niihin. Tarinan kautta lukija oppii, kuinka omia unelmiaan voi toteuttaa, kunhan käyttää hieman mielikuvitusta. Erityisesti pidin Turren haaveesta olla avaruussusi. Pei "mollasi" useaan otteeseen Turren unelmaa, mutta koira piti pintansa, eikä välittänyt muiden kommenteista. Tärkeä opetus niin meille aikuisille kuin lapsillekin. Pidä kiinni omasta unelmastasi, vaikka joku olisi kanssasi siitä eri mieltä. Onneksi kirjan lopussa Peikin toteaa, että Turresta tulee mahtava avaruussusi. 

Pein ja Ryhvelin rakettiriita
Lauri Hirvonen
Kustannus-Mäkelä Oy
2018

Sarjan ensimmäisessa kirjassa, Pein ja Ryhvelin rakettiriita, veljeksille tulee riita, koska Ryhveli painaa Pein kielloista huolimatta raketin kiellettyä nappulaa. Lopulta Pei tönäisee veljeään. Anteeksi pyytäminen on Peille vaikeaa ja Ryhveli ehtii kadota avaruuteen. Pei lähtee etsimään veljeään. Matkan lopuksi veli onneksi löytyy, Turren avustuksella. Sopu saadaan aikaan. 

Koska kummassakin kirjassa on tärkeää asiaa tunteista, sopivat nämäkin kirjat hyvin aiemmin esittelemieni tunnekirjojen joukkoon.

Suosittelen tätä kirjasarjaa erittäin lämpimästi! 

Konkreettisia tunnevinkkejä kotiin ja päiväkotiin/kouluun

Syyskuussa vinkkailin muutamia tunnekirjoja. Ajatuksenani oli vinkata useampia syyskuun aikana, mutta aika juoksi hurjaa vauhtia. Jatkan siis muutamien tunnekirjojen ja tunnevinkkien vinkkailua vielä lokakuun puolella.

Tässä tekstissä en suoranaisesti vinkkaa kirjaa, vaan kerron muutamista tunnevinkeistä, joita olen käyttänyt lasten kanssa työskennellessäni. Kaikkia näitä vinkkejä voi toteuttaa myös lapsen kanssa kotona.

Kuva: Mira Mallius

Tunteita käsitellessä on tärkeää löytää rauhallinen hetki, jota kukaan tai mikään ei pääse häiritsemään. Esimerkiksi tila, jossa tunteista puhutaan on hyvä olla sellainen, jossa ei ole läpikulkua. Tällä tarkoitan esimerkiksi päiväkodissa tilaa, jossa toinen lapsiryhmä tai aikuiset kulkevat kyseisen tilan läpi päästäkseen paikasta A paikkaan B. Kotona tunnehetken ajaksi kannattaa sulkea häiriötekijät, kuten tv, puhelin tai radio. Väsyneen tai nälkäisen lapsen tai lapsiryhmän kanssa ei kannata alkaa syvällisiin tunnehetkiin. Lapsen tulee olla virkeä ja ravittu. Tästä syystä yleensä aamupäivä on paras hetki tunnetuokioihin.

Kuten olen aiemmissa teksteissäni kertonutkin, tunteiden käsittely on monelle lapselle hyvin abstrakti aihe, joten pelkkä keskustelu ei toimi kaikkien lasten kanssa. Toki lapsen ikä ja kehitystaso tulee aina ottaa huomioon. Oman kokemukseni mukaan parhaiten tunnetuokioilla toimii monipuolinen lähestymistapa eli juttelun lisäksi toiminnallinen osio on aina lapsille mieleinen.

Tässä joitakin toiminnallisia vinkkejä, jotka olen kokenut hyväksi tunteiden käsittelyssä:

Pikkupeilit: oman pikkupeilin kautta lapsi voi kokeilla, miltä tunne näyttää hänen kasvoillaan. Jokaisella lapsella olisi hyvä olla oma peili, jolloin hän saa rauhassa kokeilla ilmeitä ja tutustua omaan kuvaansa. Osan lapsista on vaikea katsoa itseään peilistä, joten tästäkin syystä harjoite on erittäin hyvä. Peilistä itsensä katsominen vahvistaa lapsen minäkuvaa ja itsevarmuutta.

Musiikki: tunteeseen sopiva musiikki luo tunnelmaa ja ohjaa niin lasten kuin aikuistenkin tunnetilaa. Iloista tunnetta käsitellessä olen käyttänyt hyväntuulista lasten musiikkia (esim. Pikku Papu, Kikattava kakkiainen), surullisessa tunteessa olen käyttänyt yleensä klassista musiikkia (esim. Sibelius).

Piirtäminen: piirtäen omia kokemuksiaan lapselle konkretisoituu omassa elämässä esiintyviä tunteita, esimerkiksi lapsi voi piirtää paperille itseään ilahduttavan asian tai suututtavan asian. Omassa päiväkotiryhmässäni yksi lapsi piirsi esimerkiksi jäätelön iloisen tunteen piirrokseensa. Pienempien lasten kanssa voi piirtää tunteen värillä, esimerkiksi surua sinisellä, vihaisuutta punaisella jne.

Maalaus: maalauksen kautta lapsi keskittyy käsiteltävään tunteeseen ilman sanoja. Tunnemaalausta olen käyttänyt erityisesti surua käsitellessä. Olen laittanut musiikin taustalle, himmentänyt valoja ja lapset ovat saaneet maalata surullisia asioita. Osa lapsista on maalannut kuvitteellisia tilanteita ja osa taas omia surullisia muistikuviaan. Maalauksen loputtua olemme yhdessä käyneet maalaukset läpi ja olen kirjoittanut maalaukseen, mitä siinä on. Joskus maalauksessa saattaa olla vain tunnetta, ei mitään esittävää.

Liikunta: tunne on kehollista ja siksi usein liikkeen kautta lasten on helppo päästä mukaan tunnetilaan. Tässäkin toimii oivallisesti musiikki eli esimerkiksi erilaisia musiikkeja ja lapsen tulee liikkua musiikin osoittamalla tavalla. Esimerkiksi iloisessa hypitään ja surullisessa laahustetaan, vihaisessa marssitaan jne.. Monesti tässä leikissä lapsilla tulee kasvon ilmeet luonnostaan mukaan. Aikuisen mukana olo tässä leikissä on oleellinen eli aikuinen eläytyy tunnetiloihin myös.

Tilannekuva tunnetuokiostamme

Repiminen: lapset saavat repiä sanoma- ja aikakauslehtiä ja kokeilla näin esimerkiksi vihaisuuden tunnetta. Tästä lapset tykkäsivät kovasti. Kerrankin sai "tuhota" jotain luvan kanssa! Osa lapsista pääsi todella hyvin vihaiseen tunteeseen. Keskustelimme toki yhdessä lasten kanssa, ettei suuttuessaan voi mennä kotona repimään ihan mitä vaan.

Tunneluokittelua: lapset saavat kasan kuvia ihmiskasvoista ja heidän tulee luokitella kuvat tunteen mukaan, esimerkiksi iloinen, surullinen, vihainen, väsynyt ja pelokas. Siinä lapset oppivat ymmärtämään, että ihmiset viestivät tunnetta erilaisin ilmein.

Tunnemittari: pahville liimattu 3-4 palloa, joissa jokaisessa on yksi tunne. Alla kulkee lanka, jota pitkin liikkuu helmi. Lapsi voi esimerkiksi aamulla näyttää helmeä liikuttaen taulusta, millä tuulella hän on ja miksi.

Tunnelautapeli: kahden keskinen pelaaminen ja rauhallinen jutustelu pelin lomassa lapsen kanssa on joksus se paras tapa saada lapsi avautumaan tunteistaan. Suora linkki hyvään peliin: https://viitotturakkaus.fi/tuote/tunne-lautapeli/

Nukketeatteri/draama: pienet esitykset joko käsinukeilla/pehmoleluilla tai näytellen on oiva tapa perehtyä tunteeseen. Lapset rakastavat kertomuksia. Esityksen kannattaa liittyä lasten kokemusmaailmaan. Esimerkiksi ulkopuolisuuden tunnetta on hyvä käsitellä draaman keinoin. Isommat lapset voivat myös itse esittää. Toimintamalleja on monia, mutta olen pitänyt vuorovaikutteisista esityksistä, joissa kesken esityksen lapsille esitetään kysymyksiä tai he voivat ohjata esimerkiksi käsinukkeja. Se, että lapsi pääsee itse neuvomaan toista, on usein oiva tapa sisäistää tunnetta.

Pehmolelu: tunnepehmo, joka on mukana kaikissa tunnetuokioissa on kokemukseni mukaan todella toimiva. Aikuinen voi kehitellä pehmolle omat luonteen piirteet ja lasten kanssa voidaan yhdessä keksiä sille nimi. Tunnepehmon kautta voi lähteä käsittelemään tunteita tunne kerrallaan ja sen kautta voi kertoa hyviä esimerkkejä. Esimerkiksi, jos pehmo on ujo, voidaan sen kautta käsitellä ujouden tunnetta ja jännitystä. Meillä oli esimerkiksi koirapehmo Hali, jolle sai aina kertoa tunteistaan ja sen sai syliin esimerkiksi, kun harmitti. Hali kävi myös lasten kotona yökyläilemässä ja vihkoon perheet kirjoittivat Halin kokemuksia vierailusta. Lapset myös rakensivat Halille kodin ja leikkivät sillä päiväkotipäivien aikana.

Oma suosikkini näistä on Pilvipii, kolmas vasemmalta

Pehmoihin liittyen olen ollut mukana kuusi vuotta sitten tunnepilottiprojektissa nimeltä Kimochis. Pilottiprojekti oli hyvä kokemus ja sain kokea lasten kanssa todella hienoja tunnetuokioita. Siinä koko ajatus perustuu seitsemään pehmoon, joilla kaikilla on omat luonteenpiirteensä ja ne opettelevat vuorovaikutustaitoja ja tunnetaitoja yhdessä. Jokaisella pehmolla on tunnetasku, johon voi laittaa pikkuisia tunnetyynyjä sen mukaan, mikä tunne on päällä joko lapsella tai pehmolla. Pakettiin kuuluu myös tarina- ja opasvihkot, joiden avulla edetään tunne kerrallaan. Valitettavasti kyseisiä pehmoja ei taida enää saada Suomesta, mutta ulkomailta saattaa saada tilattua.

Tunnetyynyt

Vaikuttavin muistoni tästä projektista on tuokio, jossa käsittelimme rohkeutta. Siinä perhospehmo Toukkanen harjoitteli lentämistä, mutta sitä jännitti kamalasti. Lapset seurasivat herkeämättä, kuinka perhonen keräsi rohkeutensa lentääkseen polveltani toiselle. Ja lopulta se lensi!

Tässä vielä linkkejä muutamiin materiaaleihin, joita olen käyttänyt työssäni. Nämä sopivat niin kotiin kuin päiväkotiin/kouluun.

https://mieli.fi/fi/julisteet-ja-kortit/tunnekortit-varhaiskasvatukseen

https://viitotturakkaus.fi/tuote-osasto/tunteiden-tunnistaminen-lapset/tunnetaidot/

https://papunet.net/materiaalia/kuvapankki/luokka/tunteet-ja-tunnetilat

Tussh, Salamasankari tulossa!

Piki ja Iso

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Piki, tuo pieni ja pippurinen Salamasankari. Kirja löytyi jo valmiiksi hyllystäni.

Kirja käsittelee niitä ikävämpiä tunteita - surua, vihaisuutta, ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä. Kirjan pääteemoina ovat kiusaaminen, itsetunnon vahvistaminen, ystävyys ja näihin kaikkiin liittyvä tunteiden kirjo.

Tarinassa Piki, kirjan päähahmo, haluaa mukaan metsän majaleikkeihin. Se lähteekin kohti majaa innoissaan, Salamasankariksi pukeutuneena, mutta joutuu kohtaamaan ikävän vastaanoton. Piki jää ulkopuolelle. Siitä seuraa tunteiden sekamelska hämmästyksestä, kiukkuun ja suruun. Ison (Pikin aikuinen) avulla Piki kokeilee uudelleen ja pääsee mukaan majaleikkiin. Leikissä se kuitenkin joutuu kohtaamaan jälleen ikävää kohtelua ja saa leikistä mitättömän, ulkopuolisen roolin. Lopulta Pikin kiukku kiehuu yli. Se kerää rohkeutensa ja antaa kiukkunsa tulla ulos. Hän huutaa "Pitäkää typerä majanne! En tulisi, vaikka pyytäisitte!". Piki purkaa kiukkuaan metsässä, kunnes rauhoittuu ja keksii oman leikin. Samaa aikaa majassa kuhisee ja Pikin tunteenpurkaus saa aikaan muidenkin leikkiöiden hajaantumisen. Kirjan lopussa Piki saa ystävän mukaan leikkeihinsä.

Kirja: Piki
Katri Kirkkopelto
Lasten Keskus
2016
Opas: Mun ja sun juttu
Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto ja Laura Repo
Lasten Keskus
2016

Tämä kirja on luotu nimenomaan tunnekasvatukseen. Siihen on olemassa myös erilaista oheismateriaalia, esimerkiksi opas "Mun ja sun juttu". Opas ja kirja muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Oppaan kautta lasten kanssa voidaan käsitellä monipuolisesti kiusaamista ja sen ehkäisemistä. Kirjalle on olemassa myös omat nettisivut, joiden kautta voi tututstua myös koulutusmateriaaleihin. Nettisivuilla on lisäksi ohjeita niin kotiin kuin varhaiskasvatukseen ja perusopetukseenkin. Materiaalin tekijöinä onkin ollut Katri Kirkkopellon lisäksi alan ammattilaiset Tiina Haapsalo ja Laura Repo.

Kirjan kuvitus on upea. Miellyttää niin lapsen kuin aikuisenkin silmää. Kuvissa on hienosti saatu tuotua tunteet esille. Tämän kirjan ehdoton vahvuus on mielestäni se, että tässä on päähahmo Piki, mutta sen lisäksi majassa leikkivillä hahmoilla on paljon erilaisia rooleja, mm. pomottaja, sivustaseuraaja, kyseenalaistaja, myötäilijä jne..

Salamasankari saapumassa innoissaan majalle

Olen käyttänyt kirjaa lasten kanssa päiväkodissa sekä tavallisella satuhetkellä että myös tunnetuokiossa. Suosittelen lukemaan ensin kirjan kertaalleen läpi yhdessä lasten kanssa ja sitten edetä kirjaa pikkuhiljaa aukeama kerrallaan yhdessä keskustellen. Jokaiselle aukeamalle voi pysähtyä keskustelemaan joko omien kysymysten kautta tai oppaan kysymyksillä. Meillä ainakin lapsia puhututti kirjan aukeamat kovasti.

Kirja sopii mielestäni monen ikäisille, mutta laajimman hyödyn lapsi saa kirjasta viidennestä ikävuodesta alkaen. Huomasin työssäni, että neljä vuotiaan on vielä hieman vaikea osata asettua kirjan hahmojen asemiin ja huomata majassa leikkivien hahmojen rooleja. Mielestäni kuitenkin kirjaa voi käyttää myös alle viisi vuotiaiden kanssa ja silloin voi keskittyä enemmän Pikin tunteisiin ja edetä enemmän lasten kysymysten pohjalta.

Katri Kirkkopelto on kirjoittanut ja kuvittanut muitakin tunnepainotteisia kuvakirjoja, esimerkiksi Molli -kirjasarja.

Esteiden voittamista ja yhdessä tekemistä

Edellisessä blogitekstissäni avasin Ympyräiset -kirjasarjan taustoja. Tässä tekstissä esittelen sarjan kaksi uusinta kuvakirjaa Pelokas Pingviini ylittää itsensä ja Siro Saparon iso moka.

Anne-Maria Kuusela - Matias Teittinen
Kustannus-Mäkelä Oy
2019

Pelokas Pingviini ylittää itsensä -kirjassa pääteemoina ovat: pelottavien asioiden kohtaaminen, ujouden tunne ja omien esteiden voittaminen.

Tarinassa Pelokas Pingviini on rakentanut hienon koneen, jota se haluaisi esitellä ystävilleen. Kenelläkään ei tunnu olevan aikaa. Pelokas Pingviini löytää mainoksen keksintökilpailusta ja päättää osallistua siihen. Ensin Pelokkaan Pingviinin täytyy päästä perille Poutapilven toiselle laidalle.

Matkan varrella se kohtaa pimeän luolan ja joutuu kamppailemaan pelkonsa kanssa. Rohkeudella ja ystävänsä avulla Pelokas Pingviini pääsee kuitenkin jatkamaan matkaa. Seuraavaan haasteesen pingviini törmää, kun se huomaa jännittävänsä esiintymistä ja suurta yleisöä. Ystävän avulla Pelokas Pingviini selviytyy siitäkin haasteesta.

Anne-Maria Kuusela - Matias Teittinen
Kustannus-Mäkelä Oy
2019

Siro Saparon iso moka -kirjassa pääteemoina ovat harmituksesta toipuminen, ongelmanratkaisutaidot ja yhdessä tekeminen.

Tarinassa ympyräiset lähtevät avaruusmatkalle. Jokaisella matkustajalla on vahvuutensa perusteella määritelty tehtävä aluksessa. Siro Saparon tehtävä on pitää alus siistinä. Siivotessaan komentosiltaa, tapahtuu sille kuitenkin iso vahinko ja alus joutuu väärälle reitille. Alukseen syntyy paniikki ja tilannetta aletaan selvittää. Siro Saparo on surullinen ja pahoillaan tapahtuneesta. Ystävien avustuksella tilanne rauhoittuu ja Siro Saparo oppii, kuinka tapahtuneesta vahingosta voidaan löytää jotain hyvääkin.

Kummassakin kirjassa tarinat ovat sopivan pituisia  ja miellyttäviä lukea ääneen. Ne etenevät koko ajan hyvässä tahdissa ja pitävät pientä jännitystä yllä. Lukija haluaa tietää, miten tilanteet ratkeavat.

Tarinoiden lomassa on sivujen alareunassa "tarroja", joissa on lukijalle esitetty aiheeseen sopivia kysymyksiä. Osa kysymyksistä liittyy tarinassa olevaan tunteeseen, esim. "Milloin sinua on pelottanut?". Ja osa kysymyksistä liittyy luetun ymmärtämiseen, esim. "Miten Siro Saparo pääsi harmituksen yli?". Mielestäni nämä "tarrat" ovat hyviä, koska ne auttavat aikuista johdattelemaan keskustelua.

Tarinoiden kautta saa aikaan hyvää keskustelua lasten kanssa tunteista ja niiden tuomista olotiloista. Lasta on hyvä auttaa etsimään vastaavia tilanteita hänen omasta elämästään. Se auttaa lasta ymmärtämään kirjan tunnetiloja paremmin.

Lapselle/lapsiryhmälle kirja kannatta lukea ensin alusta loppuun, ilman keskeytyksiä ja seuraavalla kerralla vuorovaikutteisesti keskustellen. Seuraava kerta voi olla heti perään tai esim. seuraavana päivänä. Suosittelen näitä tunnekirjoja luettavaksi sellaisessa hetkessä, jossa keskustelu on mahdollista, eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Tunteista puhuminen vaatii rauhallisen ja turvallisen tunnelman.

Yhteistyö: Kustannus-Mäkelä.

Tunnekirjojen aikakausi

Tunteista puhuminen on sallittua

Tunteet ovat tämän hetken vahva teema kasvatuksessa ja näin ollen myös lastenkirjallisuudessa. Viimeisten parin vuoden aikana tunneaiheisia lastenkirjoja on ilmestynyt paljon niin yksittäisinä kirjoina kuin kirjasarjoinakin.  Esittelen syyskuun aikana useampia tunneaiheisia lastenkirjoja ja vinkkaan myös ideoita tunteiden käsittelyyn lasten kanssa niin kotona kuin päiväkodissakin.

Työssäni varhaiskasvatuksen opettajana olen aina pitänyt yhtenä tärkeimpänä kasvatustavoitteenani opettaa lapsille tunteista. Olen arjen keskellä nimennyt lapsille tunteita, auttanut heitä tunnistamaan niitä sekä keskustellut heidän kanssaan erilaisista tunteista ja niiden tuomista tunnetiloista niin arjen tuoksinnassa kuin erilaisissa tunnekerhoissakin. Olen huomannut, että kun lapset oppivat tunnistamaan tunteita, he myös oppivat pikkuhiljaa hallitsemaan niitä paremmin. Parhainta palautetta tunnekasvatuksestani olen saanut, kun vanhempi on kertonut, että lapsi on sanoittanut myös vanhemman tunteita ääneen kotona.

Ympyräiset

Ensimmäisenä esittelen tunneaiheisista kirjoista Ympyräiset -kirjasarjan. Ympyräiset on vuonna 2017 aloitettu ja päiväkoti-ikäisille suunnattu pedagoginen konsepti, johon kuuluu lastenkirjojen lisäksi mm. päiväkotipaketteja ja digitaalista materiaalia.

Tarinamuodossa kirjoitettuja lastenkirjoja on ilmestynyt tähän mennessä kahdeksan:

Kiva Kirahvin kannustus
Koala Karhu haluaa olla paras
Pelokas Pingviini ylittää itsensä
Pomppu Bansku ylikierroksilla
Puspus Pusukala tahtoo leikkiin
Räyhä Ravun kiukkupuuska
Siro Saparon iso moka
Sisu Kettu ei anna periksi

Jokainen kirja käsittelee kerrallaan yhtä tunnetta tarinan muodossa. Kirjoissa seikkailevat yksitoista erilaista Poutapilvessä asuvaa eläinhahmoa, joita yhdistää ympyränmuotoiset kehot. Kaikki ovat luonteeltaan kuitenkin erilaisia, yksi on äkkipikainen, toinen rakastaa rauhallisuutta ja kolmas toisten naurattamista. Kaikki tulevat toimeen keskenään ja auttavat toinen toisiaan selviämään luonteenpiirteiden ja tunteidensa kanssa eri tilanteissa. Kaikissa kirjoissa on myös osio, jossa aikuiselle lukijalle avataan tunnekasvatuksen tärkeyttä ja pääpiirteitä. Lisäksi kirjoissa on osio, jossa esitellään kaikki Poutapilven asukkaat luonteenpiirteineen.

Lisäksi sarjaan kuuluu Pieni kirja tunteista, jonka esittelen teille nyt. Kirja on kooltaan nimensä mukaisesti pienempi kuin muut sarjan kirjat. Kirjassa keskitytään yhteen tunteeseen kerrallaan per aukeama. Vasemmalla puolella on arvuutteluloru aukeaman tunteesta ja oikealla puolella on iso selkeä kuva ympyräisten hahmosta, joka auttaa lasta arvaamaan tunteen.

Pidän kirjasta, koska se soveltuu erityisesti vuorovaikutteiseen keskusteluun lapsen kanssa. Aikuinen ja lapsi voivat keskustella, milloin ovat tunteneet kunkin aukeaman tunnetta - miltä se on tuntunut ja miten tunne on vaikuttanut heidän toimintaansa. Aikuisen on hyvä muistaa tuoda myös omia kokemuksiaan lapselle, eikä vain "haastatella" lasta lapsen tunnekokemuksista. Olen huomannut, että kun aikuisena etsii omasta elämästään tunne-esimerkin, on lapsen helpompi löytää esimerkkejä myös omasta elämästään. Tunteista puhuminen kun ei ole aina kovin helppoa. Se on monelle lapselle hyvin abstrakti aihe.

Pientä kirjaa tunteista voi lukea ja katsella monella tapaa:

- arvailemalla tunnetta lorun ja kuvan avulla
- arvailemalla tunnetta pelkän lorun avulla
- arvailemalla tunnetta pelkän kuvan avulla
- pantomiimina siten, että toinen esittää kuvassa olevaa tunnetta
- peilin kanssa lapsi voi kokeilla tehdä samaa tunnetta, kuin kuvan hahmolla

Lapset rakastavat arvailuja ja siksi onkin mielestäni hauska oivallus, että kirjassa arvauksista on tehty loruja. Samalla tulee lapsille riimittelyä. Kuvat ovat yksinkertaisia, vain hahmo ja tunne. Kirjaan on otettu perustunteiden (iloinen, surullinen, vihainen) lisäksi laaja kirjo muitakin tärkeitä tunteita, mm. onnellinen, levoton, ihastunut, kateellinen ja hämästynyt. Suosittelen tutustumaan pieneen kirjaan täynnä isoja tunteita.

Seuraavassa blogitekstissä esittelen sarjan kaksi uusinta kirjaa: Siro Saparon iso moka ja Pelokas Pingviini ylittää itsensä.

Yhteistyö: Kustannus-Mäkelä.

Älä avaa tätä kirjaa!

Älä avaa tätä kirjaa
Andy Lee - Heath McKenzie
Suomentanut: Elina Vuori
Tactic Publishing
2017

Esittelen yhden vaikuttavimmista lastenkirjoista, johon olen aikuisena törmännyt. Kirjan, jonka ansiosta olen saanut kokea yhdessä 4-5-vuotiaiden lasten kanssa yhden mieleenpainuvimmista lukuhetkistä työssäni varhaiskasvatuksen opettajana.

Kirjassa seikkailee mörönnäköinen otus, joka yrittää estää lukijaa kääntämästä sivuja. Jo heti kannessa on kyltti, jossa otus pyytää lukijaa tarttumaan johonkin muuhun kirjaan. Uteliaisuuttaan lukija tietenkin tarttuu kirjaan ja alkaa käännellä sivuja. Otus alkaa uhkailla, kiristää ja lahjoa. Se yrittää ystävällisesti ja epäystävällisesti. Se vetoaa tunteisiin. Lopulta otukselle käy köpelösti, koska lukija ei tietenkään tottele.

Kirjan vähäinen tekstimäärä, puhekieli, erilaiset fontit, vahvat värit ja isot kuvat kulkevat tiiviisti käsi kädessä. Ne kokoavat mieleenpainuvan lukukokemuksen. 

Erityisesti minuun teki kirjassa vaikutuksen se, kuinka loistavasti siinä on tuotu eri tunnetilat esille kuvituksen kautta. Hienoin tunnelataus on mielestäni kolmella peräkkäisellä aukeamalla, joissa ei lue sanaakaan. Miten kuvilla voikaan olla niin voimakas vaikutus?

Ostin kirjan Akateemisesta kirjakaupasta ystäväni vinkkauksesta. Heti kirjan nähtyäni tiesin, että kirja vetoaisi lapsiryhmääni. Kun sopiva hetki koitti, istuimme satuhetkelle ja kerroin kirjan nimen. Kysyin, mitä tehdään? Silmät innosta ja jännityksestä kiiluen he halusivat tietenkin avata kirjan.  Kirjan ovela käänteispsykologia saa sinnikkäimmänkin kirjojen karttelijan osallistumaan lukuhetkeen.

Oli huikeaa seurata, kuinka sitoutuneesti lapset seurasivat kieltoja kieltojen perään. Yksikään ei valunut penkiltä levottomasti alas tai härnännyt kaveria, mikä oli melko tyypillistä satuhetkien aikana. Yhdessä keskustellessa lasten äänitasot nousivat ja laskivat jännityksen mukana. Toisessa hetkessä lapset huusivat ”käännetään, käännetään” kun taas toisessa hetkessä he olivat hiiren hiljaa sivua käännettäessä. Osa lapsista eli jännitystä koko kehollaan eläytyen. Lapset eivät meinanneet malttaa istua penkillä vaan lähes seisoivat.  

Eläydyin itsekin entistä enemmän lukemiseen ja otuksen tunnetiloihin, kun huomasin, miten innostuneita lapset olivat. Lukemisen lomassa kävin lasten kanssa samalla keskustelua siitä, pitäisikö meidän avata seuraavaa sivua, vaikka otus sen kieltää. Annoin lasten päättää. Pääosin lapset tietenkin halusivat avata seuraavan sivun, mutta epäilijöitäkin mahtui joukkoon.

Kirjan jännittävin hetki

Lukutilanteessa lapset jännittivät, mutta ehkä myös hieman pelkäsivät. Erityisesti mieleeni on jäänyt aukeama, jossa otus uhkailee lukijaa. Otus on kuullut, että jos sivua kääntää, muuttuvat lukijan hiukset valkoisiksi. Huomasin, että herkempien lasten jännitys muuttui jo peloksi ja tarjosin mahdollisuuden poistua lukutilasta. Yksi lapsi poistuikin huoneesta ja jäi oven ulkopuolelle odottamaan. Yksi lapsista meni penkin alle piiloon. Käänsimme sivua varovaisesti ja samalla huomasin, että pelokas lapsi kurkki oviaukolta. Lapsi kamppaili uteliaisuuden ja pelon tunteiden kanssa. Uteliaisuus voitti.

Kirja on myös hauska. Lapsia naurattivat otuksen uhkailut ja tarjoukset. Lisäksi kirjassa on paljon hauskoja kommentteja, joita lapset nappasivat, kuten esimerkiksi viimeisen sivun "kiitti vaan" -kommentin kuulin lasten suusta pitkin päivää.

Kirjaa kuunnellessa lapsi harjoittelee vallankäyttöä ja päätäntävaltaa. Hän joutuu kamppailemaan oikean ja väärän välillä. Otus kieltää kääntämästä, mutta kääntäisinkö kuitenkin? Samalla lapsi pohtii sadun ja totuuden eroa. Satuhetkellä yksi lapsi totesikin vieruskaverille jännässä paikassa, että se on vain kirja. Mutta sekin tosiasia meinasi välillä unohtua jännityksen keskellä.

Lapset halusivat lukea kirjan heti uudelleen ja niin teimmekin. Aikuisena sitä heti ajattelin, että eihän tässä ole enää mitään jännää, kun lapset tietävät kirjan ”jujun”. Ajattelin, että kirja on "kertakäyttökirja" eli samaa tunnelatausta ja jännitystä ei voi luoda kuin kerran. Näin ei kuitenkaan ollut. Kirja tuntui uppoavan lapsiin, vaikka sen salaisuus olikin jo paljastunut. Toki ensimmäisen kerran tunnelataus on vain kertaluontoinen kokemus, mutta seuraavat lukukerrat luovat oman tunnelmansa.

Kirjan potentiaalin saa mielestäni parhaiten esille, jos sitä lukee ääneen. Yksikseen kirjaa lukiessa tunnelatausta ei ehkä saa luotua niin tappiinsa. Suosittelen eläytymään lukuhetkeen, vaikka se tuntuisi alkuun hassulta. Tämän kirjan lukemiseen oli mielestäni todella helppo eläytyä ja omilla äänenpainoilla ja kysymyksillä pystyi lisäämään (tai tarvittaessa vähentämään) jännitystä. Herkemmille lapsille kirja voi olla hieman pelottava ensimmäisellä lukukerralla ja siksi onkin tärkeää, että aikuinen havainnoi jatkuvasti lapsen tunnetiloja ja tarvittaessa rohkaisee lasta.

Muista, älä avaa tätä kirjaa! Lue joku muu!

Peikkokaksikko, Yrmy ja Ärmätti

Yrmy ja Ärmätti. Loistavat nimet. Ostin kirjan, koska ystäväni oli vinkannut lastenkirjaa ohimennen. En epäile hetkeäkään, miksi hänen poikansa kuulemma rakastaa Yrmyä ja Ärmättiä.

Yrmy ja Ärmätti
Tracey Corderoy - Lee Wildish
Suomentanut: Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä Oy
2010

Kuvakirjassa on kärttyinen peikko nimeltä Ärmätti, jonka mielestä kaikki on tylsää. Hän ei siivoa, ei tiskaa eikä vedä edes vessaa. Eräänä tylsänä tiistaina Ärmätti kutsutaan juhliin. Hän ei tietenkään halua mennä, koska ei pidä juhlista…

Samana tylsänä tiistaina Ärmätti tapaa Yrmyn, joka juhlii yksinään Ärmätin pihalla. Peikot ystävystyvät. Ärmätistä tulee kuin tuleekin ystävällisempi ja iloisempi peikko, koska hän saa ystävän, jonka kanssa voi tehdä vaikka mitä.

Kuvakirja on hauska ja helppolukuinen, mutta taustalla on tärkeää asiaa ystävyydestä ja tunteista.

Jäin kuitenkin pohtimaan, miksi Yrmyä ei esitelty lainkaan. Olisiko minun lukijana pitänyt jo etukäteen tietää, kuka Yrmy on? Googlasin lukemisen jälkeen kyseistä lastenkirjaa ja ilmeni, että englanniksi kirjoja on tehty useampia, mutta suomeksi niitä on ilmeisesti käännetty vain tämä yksi. Se ehkä selittää sen, miksi Yrmy ilmestyy tarinaan ”tyhjästä”. Toinen asia, jota jäin pohtimaan oli alussa Ärmätin saama juhlakutsu. Kyseisistä juhlista ei kirjassa myöhemmin puhuttu lainkaan. Oliko Yrmyn järjestämät juhlat Ärmätin pihalla nämä kutsussa mainitut juhlat? Siinä tapauksessa juhlajärjestelyt ovat erikoiset, mutta peikkojen toimintaanhan se toisaalta sopii.

Lapsilukijaa varmasti koukuttaa kirjan kansi, jossa Yrmy ja Ärmätti irvistelevät ja kaivavat nenäänsä. Kielletty kiinnostaa aina. Lisäksi sisäkanteen on piirretty lapsia kiinnostava iso hyllykkö, joka on täynnä räkäpulloja, lattiakaivoliejulaatikoita ja pierurouhepurkkeja. Aikuista purkkien sisältö ehkä ällöttää, mutta lapsia niiden sisältö riemastuttaa.

Yrmyn ja Ärmätin hervottoman ja hirtehisen huumorin avulla voi myös lasten kanssa keskustella vakavia:

• Miksi Ärmätti on alussa kärttyinen ja ilkeä?
• Milloin sinä olet ollut kärttyinen? Minkälaiset asiat saavat sinut kärttyiseksi? 
• Miltä kärttyisenä olo tuntuu?
• Mitä Ärmätti huomaa tutustuttuaan Yrmyyn?
• Minkälaisia asioita sinä teet ystäviesi kanssa?
• Minkälainen olo Ärmätille tulee, kun Yrmy lähtee? Mistä se johtuu?
• Oletko sinä tullut joskus surulliseksi, kun kaverin on täytynyt lähteä kotiin?
• Miltä  Ärmätistä tuntuu, kun hän yhtäkkiä huomaa, että hänen suupielensä nykivät?
• Minkälaiset asiat tekevät sinut iloiseksi?

Minut teki iloiseksi tutustuminen Yrmyyn ja Ärmättiin, varsinaisiin veijareihin.

Suloinen ja touhukas taapero

Julia hakee sukkiaan
Eva Eriksson - Lisa Moroni
Suomentanut: Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä Oy
2016

Julia hakee sukkiaan -kirjan ostin Helsingin kirjamessuilta vuosi tai kaksi takaperin. Tykästyin kirjan selkeyteen, kuvitukseen ja siihen, että se on nimenomaan suunnattu taaperoille.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti Julia nimisestä taaperosta, joka hakee sukkiaan. Kirjan alussa mummu pyytää Juliaa hakemaan sukkansa, ettei hänelle tule kylmä. Ihana huolehtiva mummu! Julia ei haekaan heti sukkia vaan tekee hakureissusta leikin ja ilmestyy oviaukkoon aina uuden vaatteen kanssa. Mutta sukkia ei näy, kunnes lopulta Julia taikoo ne esiin äidin laukusta.

Tarina on yksinkertainen ja juuri pienelle taaperolle sopivan pituinen. Taaperon on helppo samaistua Julian touhuihin. Sivunkäännön jännitystä tuo Julian hassuttelut. Selkeän tarinan lisäksi kirja on myös oiva asioiden nimeämiseen ja värien harjoitteluun.

Kirjan kuvitus on selkeä ja sympaattinen. Kuvituksessa pysytään koko ajan samassa tilassa, mutta joka aukeamalla kuvaan tulee jotakin lisää, esimerkiksi kirjan muut hahmot ilmaantuvat kuvaan aukeama kerrallaan. Hauskinta on se, että kuvissa tapahtuu yllättävän paljon asioita, joita ei tarinassa itsessään mainita. Tässä piileekin kirjan oveluus.

Vaikka kirja onkin suunnattu taaperoille, soveltuu se mielestäni hyvin myös esimerkiksi sisaruskatraan yhteiseen iltasatuhetkeen. Hieman isomman sisaruksen kanssa kirjan kuvista  voi herätellä keskustelua ja tarinaa voi näin ollen yhdessä lasten kanssa laajentaa. Yhdessä voi miettiä esimerkiksi:

- Kenen kotona kuvissa ollaan?

- Mitä kaikkea Sooda-koira ehtiikään puuhata eri aukeamilla?

- Miten Julian vanhemmat ja mummu suhtautuvat Julian hassutteluihin?

- Mistä Julia hakee vaatteita ja muita tavaroita?

Julia -kirjasarja on käännöstuotantoa Ruotsista. Tekijäkaksikko Eva Eriksson ja Lisa Moroni ovat äiti ja tytär. Sarjaan kuuluu useampikin kirja aiheinaan taaperon arkeen kuuluvia asioita, kuten:

- Julia leikkii piilosta (2016)

- Julia istuu (2017)

- Julia syö kaiken (2017)

- Julia auttaa (2018)

- Julia on väsynyt (2018)

Tunnetko Peppi Pitkätossun?

Ensimmäisen blogini kirjoitan Peppi Pitkätossusta, lapsuuden idolistani. Sain ensimmäisen Peppi-kirjani 4-vuotiaana.

Keltainen suuri kuvakirja teki minuun niin suuren vaikutuksen, että pian olin todellinen Peppi-fani. Kuljin yhden kesän Pepin roolivaatteissa ja raahasin mukanani isoisoisotätini vanhaa matka-arkkua ja valkoista leikkiapinaa. Punaista peruukkia kutsuin Pepin turkiksi.

Eläydyin Pepin rooliin myös nukkuessani. Pistin jalat tyynylle ja nukuin väärinpäin kuten Peppi. Lapsena en pitänyt kalaruuista, mutta muikut menivät, koska niitä sai syödä Pepin tavoin sormin. Muikkuja kutsuin  ”Pepin kaloiksi”.

Olen aina rakastanut lettuja. Voi olla, että lettuinnostuksenikin on lähtöisin Pepin lettukesteistä?

Esittelin lempikirjani myös pienelle tyttärelleni, vaikka hän ei vielä tarinaa ymmärräkkään. Kuvia hän kuitenkin tuijottaa suurella mielenkiinnolla. Ehkä hänestäkin tulee hieman isompana Peppi-fani?

Sitten itse kirjaan. Selatessani sitä yllätyin, kuinka muistot palaavat saman tien mieleen. Pelkkien kuvien perusteella pystyn edelleen kertomaan, mitä tarinassa tapahtuu. Kirja on siis luettu ”muutaman” kerran.

Mikä Peppi Pitkätossussa on niin mahtavaa, että lapset ja aikuiset ovat rakastaneet häntä  jo yli 70 vuotta?

Oma veikkaukseni on, että Pepin rohkeus, itsenäisyys ja hyväntuulisuus kiehtovat lapsia ja erityisesti se, että Peppi poikkeaa tavallisesta lapsesta. Hän tekee asiat nurin kurin ja oman mielen mukaan, eikä kukaan ole käskyttämässä tai kieltämässä häntä.

Tunnetko Peppi Pitkätossun?
Astrid Lindgren - Ingrid Nyman
1961
WSOY

Tommi ja Annika edustavat kirjassa perinteisiä lapsia (niin 1940-luvun kuin 2010-luvunkin lapsia). He ihmettelevät Pepin touhuja ja jännittävät erilaisia tempauksia samalla tavalla kun kirjaa kuunteleva tai lukeva lapsi.

Peppi kyseenalaistaa kaikki perinteiset käytösnormit, esimerkiksi syömällä pöydän päällä ja käyttämällä tuolia pöytänä tai nukkumalla pää jalkopäässä. Peppi uskaltaa hypätä keskelle sirkusesitystä. Se, jos joku, naurattaa. Miksi niin ei saisi tehdä?

Aikuisten mielestä Pepin touhut ovat epäsovinnaisia ja huonon kasvatuksen merkkejä. Mutta Peppihän on vain utelias ja rehellinen.

Pepin isä on merillä ja äiti taivaassa. Lapsena en muistaakseni koskaan kiinnittänyt huomiota sen koommin siihen, että Peppi asuu yksin, mutta aikuisena olen miettinyt, miten Pepin yksinäisyys vaikuttaa häneen. Huvikummussa hänen seuranaan ovat toki Herran Tossavainen ja hevonen, mutta tuskin ne vanhempia korvaavat.

Peppi Pitkätossua on analysoitu ja tulkittu lukuisissa tutkimuksissa vuosien varrella. Tutkimusta on tehty niin ruotsiksi, englanniksi kuin suomeksikin. Nopealla selailulla löysin seuraavat suomalaiset tutkimukset:

Kummia unelmia ja ajan muunnelmia - Huvikummun vikuroiva kronotooppi Astrid LIndgrenin Pippi Långstrump -romaaneissa. Heidi Kangas. Helsingin yliopisto. Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimukset pro gradu -tutkielma. 2017. 

Liian hieno Pepiksi. Esikoululaiset kertovat käsityksistään lastenkirjojen kuvahahmoista. Leila Gröndahl. Jyväskylän yliopisto. Taiteiden ja kulttuuritutkimuksen pro gradu -tutkielma. 2015. 

Peppi Pitkätossun ambivalenttinen ääni – Peppi sankarina ja surullisena orpotyttönä. Tiina Ollikainen. Tampereen yliopisto. Yleisen kirjallisuustieteen pro gradu -tutkielma. 2012. 

Mistä on pienet tytöt ja pojat tehty?: sukupuolen tuottaminen Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -tarinoissa. Hanna-Leena Törrö. Lapin yliopisto, Luokanopettajan koulutusohjelma: kasvatustiede, 2009.

Peppi Pitkätossu – sankaritar vai huonosti käyttäytyvä pikkutyttö? Eija-Liisa Stam-Lehmusvuori. Helsingin yliopisto. Soveltavan kasvatustieteen laitos. 2007. 

Siitä olen varman, että Peppi Pitkätossu tulee hurmaamaan aina vain uusia lapsia. Lapsi tarvitsee rajoja, mutta myös rohkeutta koitella näitä rajoja. Peppi uskaltaa olla erilainen ja siinä on hänen voimansa!